CHROME DIVISION: Infernal Rock Eternal

CHROME DIVISION
Infernal Rock Eternal
Nuclear Blast

Shagrathin johtama Chrome Division on saanut osakseen tyytyväistä hymistelyä rokkaavammalla metallillaan, joka on vuosien mittaan jalostunut sujuvaksi yhdistelmäksi tanakkaa riffittelyä sekä napakkaa melodisuutta. Jopa puolihuolimattomimmillaan Chrome Division rokkaa metronomia tarkemmin, ja bändin esiintyminen on ilahduttavan eläväistä.

Bändi esittelee kaksitoista hienhajuista biisiä, joista kuitenkin muutaman olisi voinut pudottaa pois ihan jo siksi, että levyn mittaa olisi saanut tiivistetyksi. Chrome Division on paikoitellen peräti nokkela melodiakuluissaan, mutta materiaalista ei löydy tarpeeksi jännitettä koko pitkän levyn kaarelle siitäkään huolimatta, että kerta kerran jälkeen sävellyksistä löytää koko ajan uusia piirteitä. Parhaimmillaan Chrome Division on erinomainen, mutta orkesteri pyyhkii kyllä pöytiä aina silloin, kun otsaryppy kiristyy.

Chrome Division on jo todistanut, että perusrockista voi saada hieman jalostamalla modernia musiikkia, joka ei kaihda tyylisuunnan uudistamista. Enää puuttuu se täydellinen kokonaisuus.