CIVIL WAR: The Killer Angels

Arvio julkaistu Soundissa 6/2013.
Kirjoittanut: Antti Mattila.

Arvio

CIVIL WAR
The Killer Angels
Despotz

Graalin maljaa, Avalonia, Napoleonia, Gettys­burgia, Judasta, Roo­maa, sotaa. Neljän viime vuonna Sabatonista eronneen soittajan uusi yhtye käsittelee suoraan tai vertauskuvin melodiselle heville tyypillisiä ja tuttuja aiheita mytologiasta, historiasta ja, kuten Sabatonkin, sodasta ja taisteluista. Avausbiisi King Of The Sunin sanoitus nojaa liikaakin usein käytettyihin hevifraaseihin, ja kun laulaja Nils Patrik Johansson vielä korskauttaa Dio-ääntämystään, kellot kilkattavat varoituksena korniudesta.

Onneksi kurssi korjataan nopeasti ja Civil Warin ensimmäinen täysimittainen julkaisu osoittautuu melodisen, power-henkisen metallin ilakoinniksi. Ep:lläkin säväyttänyt Rome Is Falling toimii edelleen hurjana yksittäisenä tähtihetkenä, mutta albumia varten sävelletyt siivut pääsevät riittävän lähelle levittäen laadukasta metallia koko levyn mitalle.

Moni melodia kalskahtaa tutulle, mutta kyse on enemmän musiikkityylin asettamasta kehyksestä kuin minkään yksittäisen bändin seuraamisesta. Samankaltaisilla sävelkuluilla ja samoilla aiheilla on ratsastettu hevissä usein. Civil Warin debyytti on vaan yksinkertaisesti kilometrin edellä useimpia powerista kokonaan tai osittain ammentavia melodisia metallibändejä.

Lisää luettavaa