THE CLASH: London Calling – 25th Anniversary Edition

Arvio julkaistu Soundissa 10/2004.
Kirjoittanut: Jarmo Vähähaka.
Kadonneiden nauhoitusten ja julkaisemattomien levyjen ympärille kerääntyy aina aimo annos mystiikkaa.

Arvio

THE CLASH
London Calling - 25th Anniversary Edition
Columbia

Kadonneiden nauhoitusten ja julkaisemattomien levyjen ympärille kerääntyy aina aimo annos mystiikkaa. Maine äänitteiden ympärillä saattaa nousta myyttisiin mittoihin: The Beach Boysin julkaisematta jäänyt Smile on se yhtyeen todellinen mestariteos ja The Smithsin debyyttialbumista löytyy arkistojen kätköistä Troy Taten tuottama versio, joka päihittää varsinaisen julkaisun mennen tullen. Tällaisia aarteeksi väitettyjä taltiointeja on popmusiikin historiassa useita. Kun näiden kahden edellä mainitun yhtyeen kohdalla väittämät on ollut kohtalaisen helppo tarkistaa (todeksi!) erinäisiltä bootlegeilta, ja Smilen kohdalla jollain tapaa myös Brian Wilsonin levyttämästä uudesta versiosta, ovat The Vanilla Tapes -nimen saaneet nauhat pysyneet visusti piilossa.

Nimen taakse kätkeytyy sarja äänityksiä, jotka The Clash teki säveltäessään ja harjoitellessaan materiaalia London Calling -klassikolleen (1979) Vanilla-nimisessä harjoitustilassa Lontoon Pimlicossa. Aikaansaaduista kappaleista kerättiin demonauha, jota yhtyeen roudari Johnny Green lähti viemään levyn tuottajaksi valitulle Guy Stevensille. Tarinasta riippuen Green unohti paketin joko metroon tai metroaseman pysäkille. Myöhemmin nauhojen maine alkoi kasvaa ja muistanpa jostain jopa lukeneeni, että niiltä löytyisi se 'todellinen' versio London Callingista. Sydän jätti siis pari lyöntiä väliin, kun tänä vuonna levisi uutinen, että yhtyeen kitaristi Mick Jones oli löytänyt kasan näitä nauhoituksia kesken muuttopuuhiensa.

Nirvanaan ei The Vanilla Tapesien avulla kuitenkaan päästä. Kyseessä kun todellakin on ainoastaan kokoelma paljaita treenikämppänauhoituksia työn alla olevista uusista kappaleista ilman sen kummempaa romantiikkaa. Dokumenttina levyn tekemiseen liittyvästä ennakkotuotannosta ne antavat kuitenkin kiehtovan näkymän.

Osa lauluista on vielä kokonaan ilman tekstejä ja toisissa sekä lyriikat että sovitukset etsivät lopullista muotoaan. Esimerkiksi Paul Simononin Guns Of Brixtonin bassokuvio vasta vihjailee tulevasta pelkistetystä ytimekkyydestään. Viisi täysin julkaisematontakin kappaletta on mukana: Bob Dylan -laina The Man In Me ja neljä originaalia, jotka kuitenkin viisaasti päätettiin jättää pois lopulliselta levyltä.

Kolmen levyn paketissa on mukana myös dvd, joka sisältää Don Lettsin ohjaaman puolituntisen The Last Testament -dokumentin, muutaman promovideon ja sokerina pohjalla hillitöntä kuvamateriaalia äänityssessioista Wessex Studioilla. Kaikki kuulemasi tuottaja Guy Stevensistä on totta!

Mutta miksi moinen kohu muutamasta demonauhasta? Siksi, että niistä alkunsa saanut lopputulos, London Calling, on yksi parhaista koskaan julkaistuista rocklevyistä. Ja tietenkin originaali levykin löytyy remasteroituna tältä kauniilta 25th Anniversary Editionilta. Vaikka luultavasti jo omistatkin sen, voit huoletta sijoittaa rahasi tähän pakettiin. Ihan viimeisetkin roposi. 

Lisää luettavaa