Kolmannella albumillaan Clearlake hyökkää rockin kimppuun. Levyn kolmella ensimmäisellä kappaleella kitarat rämisevät tai surisevat ja rummut puskevat musiikkia eteenpäin. Neljäntenä biisinä vastaan jolkottava Finally Free muistuttaa nuorten miesten Oasis-kopiota huonona päivänä. Yritys jää siis puolitiehen.
Levyn hakkaavat mutta hentoiset rock-kappaleet eivät ole järin kiinnostavia. Kun erittäin englantilaisena ja perinnetietoisena pop-yhtyeenä esiin tullut Clearlake tarttuu Josh Hommen ajaman junan perälautaan, on se aika uhkarohkea temppu. Ote pitää uhmakkaan No Kind Of Lifen ajan, mutta turhan usein bändi muistuttaa irtokarkkitiskillä intoilevaa pikkupoikaa – ottaisin vähän Zeppeliniä, Sonic Youthia ja My Bloody Valentinea. Ovatko nämä Swervedriver-riffit varmasti tuoreita?
Laulaja-kitaristi Jason Pegg kavereineen on oivaltanut, että rockia on kiva soittaa. Se ei ole suuri uutinen. Sen sijaan olisi suuri uutinen, jos Pegg olisi onnistunut kirjoittamaan Amber-albumille vielä parempia kappaleita kuin Clearlaken kahdelle ensimmäiselle kiekolle ja samalla uudistamaan yhtyeensä soundin täysin.