CORVUS STONE: II

Arvio julkaistu Soundissa 1/2015.
Kirjoittanut: Juha Seitz.

Arvio

CORVUS STONE
II
Melodic Revolution

Multikansallinen progressiivisen rockin kokoonpano Corvus Stone on Pohjolassa jäänyt melko tuntemattomaksi, mutta maailmalla alan piireissä sen tekemiset tunnetaan. Kitaristi Colin Tenchin, kosketinsoittaja Pasi Koivun, basisti Petri Lemmy Lindströmin sekä rumpali Robert Wolffin muodostama ryhmä eteni jo toiseen pitkäsoittoonsa.

Vaikka pelkistetysti nimetty II nojaa suurelta osin instrumentaalisiin esityksiin, sen raidoilla kuullaan myös laulua englanniksi ja suomeksi. Asialla ovat muun muassa Timo Rautiainen sekä Big Big Trainissä uraa luonut Sean Filkins. Taiteilija Sonia Motan näyttävästi kuvittama albumi poimii kulmiinsa vaikutteita perinteisestä sinfonisesta progesta, folkista, hardrockista ja maailmanmusiikista.

Muusikot soseuttavat keitoksen, joka ajoittaisesta hyppelehtivyydestään huolimatta maistuu herkulliselta. Kokonaisuuden helmeksi hioutuu teos A Stoned Crow Meets The Rusty Wolff Ral. Klassisen akustisella kitaralla alkava sävellys heittäytyy askelittain intohimoisen kimurantteihin kielisoitinjameihin.

Santanamainen lattarityylittely Scandinavians In Mexico sekä Deep Purplelle syvään kumartava Purple Stone osoittavat, kuinka laaja-alainen Corvus Stonen näkemys on.

Lisää luettavaa