DEEP INSIGHT: One Minute Too Late

Arvio julkaistu Soundissa 11/2006.
Kirjoittanut: Jari Jokirinne.
Deep Insight on vaihtanut kirjansa Fullsteamin kansiosta Helsinki Music Companyn hoiviin. Päätös on varmasti oikea, sillä tätä kautta Deep Insight saa varmasti HIMin peesissä ansaitsemansa näyttöpaikan myös ulkomailla. Yhtyeen verkot ovat jo jonkin aikaa olleet vierailla vesillä (muun muassa The Rasmuksen lämppärinä), mutta nyt sen kaikessa tekemisessä haiskahtaa hyvällä tavalla ammattimaisempi ote.

Arvio

DEEP INSIGHT
One Minute Too Late
HMC

Deep Insightin musiikki on vuosien varrella muuttunut. Ja kun puhutaan kuitenkin vain muutamasta vuodesta, on muutos millä tahansa asteikolla mitaten raju. Onneksi uudistuminen on Deep Insightin tapauksessa ollut ainoastaan kehitystä. Alkuaikojen innokas, mutta kaavamainen jälkigrunge on jäänyt taakse, ja nyt yhtye luottaa pääosin energiseen emo-runttaukseen ja jopa orastavaan punk-kaahaukseen. Samalla nelikko on antanut kenkää viimeisillekin tusina-metalliin vivahtaville kohdille.

Deep Insightin uudesta linjasta puhuttaessa ei esiin voi olla nostamatta Disco Ensemblen nimeä, sen verran lähellä toisiaan ne painiskelevat. Vaikka yhtäläisyyksiä on paljon, eivät ne juurikaan häiritse One Minute Too Laten kuuntelua. Sitä paitsi, Disco Ensemble tuskin julkaisisi Five Minute Murder -kappaleen kaltaista umpikieroa mariachi-punkkia.

Oli turkulaisnelikon uskonnollinen vakaus mikä tahansa, maistuu suoraviivaisempi, melodisempi ja itsevarmempi Deep Insight suorastaan pirullisen hyvältä.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa