DELAYS: Faded Seaside Glamour

Arvio julkaistu Soundissa 04/2004.
Kirjoittanut: Tero Alanko.
Kuten useimpien nuorien brittiyhtyeiden, myös Delaysin esikoisalbumi herättää voimakkaan tarpeen innoittajien arvuutteluun. Nelikon vahvat ja selkeäpiirteiset kappaleet soivat kuin gargantuaanisista kitaravalleista riisuttu My Bloody Valentine tai musiikkinsa selkeään popformaattiin pakottanut Cocteau Twins.

Arvio

DELAYS
Faded Seaside Glamour
Rough Trade

Kuten useimpien nuorien brittiyhtyeiden, myös Delaysin esikoisalbumi herättää voimakkaan tarpeen innoittajien arvuutteluun. Nelikon vahvat ja selkeäpiirteiset kappaleet soivat kuin gargantuaanisista kitaravalleista riisuttu My Bloody Valentine tai musiikkinsa selkeään popformaattiin pakottanut Cocteau Twins. Faded Seaside Glamour -levyllä ei siis ole juurikaan tekemistä minkään viimeaikaisen kitarapopin genren kanssa.

Southamptonin maineikkaasta satamakaupungista ponnistavan Delaysin vahvin ase on eteerisesti mutta pidäkkeettömästi laulava Greg Gilbert, joka myös soittaa kitaraa ja kirjoittaa yhtyeen kappaleet. Useimmiten hänen falsettonsa soi viattomana, musiikkiin vanhahtavaa ylevyyttä tuoden, mutta toisinaan hunajaan sekoittuu ripaus soraa. Aivan erityistä maukkautta levyn lauluosuuksiin tuovat taitavasti käytetyt, The Holliesin ja The Mamas & The Papasin kaltaisten yhtyeiden vuosikertapopista muistuttavat harmoniat.

2000-luvulle Faded Seaside Glamour -levyn vetää muutaman kappaleen tuotanto, jossa ohjelmoidut äänet ovat suuressa osassa. Se, että nykytekniikka niveltyy saumattomaksi osaksi tällaista musiikkia, kertoo paljon Delaysin poikkeuksellisesta tyylitajusta ja varmuudesta. Samasta seikasta kielii myös se, että suorastaan luvattoman nautittavalla albumilla ei ole ainoatakaan täytekappaletta. Vaikka ei erityisen omaperäinen, Delaysin debyytti on hyvin lähellä täydellistä poplevyä. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa