Espanjalaisen Deloreanin musiikissa ei ole mitään omaperäistä. Se on meriittinä kuitenkin popmusiikissa ollut aina toissijaista ja usein yhtä tyhjän kanssa. Simple Mindsin, Kate Bushin
ja New Orderin tuotannosta sieltä täältä noukkiva yhtye koristelee kakun upeilla syntetisaattorisoundeilla, joista tulee useissa kohdin mieleen Destroyerin muutaman vuoden takainen mestariteos Kaputt.
Tiukasti 4/4-tahtilajissa uneliaasti kulkevat kappaleet eivät varsinaisesti saa kehoa liikkeelle eikä kappalemateriaali nouse Deloreanin esikuvien tasolle, mutta puutteistaan huolimatta Apar on varsin nautittavaa elektropoppia. Ekhi Lopetagin puhetta muistuttava laulu on harmillisesti miksattu pohjalle ja jää muiden instrumenttien peittoon, mikä häiritsee silkkaa hömppää olevien sanoitusten kuulemista.
Apar toimii kuitenkin hyvin kokonaisuutena, ja kuuntelua parhaiten kestävistä biiseistä esimerkiksi Destitute Time, Still You ja Caroline Polachekin nieleskellen fraseeraama Unhold olisivat toimineet hyvin sellaisenaan John Hughesin parhaissa elokuvissa.