DIABLO: Renaissance

DIABLO
Renaissance
Gaga Goodies

Diablo on astellut edellisestä levystään eteenpäin harvinaisen suurin askelin. Jos edellinen oli suoraviivaista junttaamista asennemetallin hengessä, bändi on uutuudellaan noussut täysin uusiin sfääreihin. Thrash on toki tuttu lajityyppi yhtyeen jäsenille, mutta nyt bändi on saanut kypsyteltyä oman tyylinsä sellaiseksi, ettei yhtyeen voi väittää olevan vain taitava, mutta ei niin persoonallinen lajinsa edustaja.

Ensialkuun Diablo kuulostaa edelleen melkoiselta junttaryhmältä, mutta hyvin pian kappaleista alkaa erottua väkeviä melodioita ja nokkelaa kitaristityöskentelyä. Ennen kaikkea Diablon esiintymisessä ja kappaleissa on uskomatonta voimaa, joka suorastaan musertaa alleen. Monet samanhenkiset yhtyeet ovat kuitenkin aggressioissaan hyvin yksisilmäisiä, mihin Diablo ei sorru. Pikemminkin päinvastoin. Diablon musiikki pursuaa aggressiivisuutta, mutta ne vihan tukipilarit löytyvät yleensä joko nokkelista riffeistä, erikoisista sooloista tai Rainer Nygårdin vahvoista laulusuorituksista.

Edellisellä levyllään Diablo noudatti selkeästi yksinkertainen on kaunista -ajattelua. Nyt biisit ovat rakenteellisesti selvästi haasteellisempia ja rikkaampia. Bändi ei silti ole lähtenyt rönsyilemään, vaan kokoavia voimia on ripoteltu pitkin biisejä helpottamaan kokonaisuuden hahmottamista ja kokonaisuuden koossa pitämistä.

Diablo ei ehkä ole vieläkään se maailman omaperäisin bändi, mutta toisaalta ei sitä osaa kaivatakaan. Bändi kunnioittaa perinteitä, sekoittaa vaikutteitaan halliten ja hyvällä maulla ja pystyy silti tarjoamaan tuoreita näkemyksiä. Olisi perin helppoa jäädä polkemaan paikoilleen toisten jättämiin jalanjälkiin, mutta Diablo haluaa astua itse omat askeleensa.