DISTURBED: Believe

Arvio julkaistu Soundissa 10/2002.
Kirjoittanut: Antti Mattila.
Härmästä katsottuna on vaikea ymmärtää, kuinka hillittömiä myyntilukuja uuden mallin metallistit meren takana poksuttelevat. Kun viikko oli kulunut Disturbedin toisen levyn julkaisusta, mittari näytti 300 000 myytyä albumia ja matkaa kohti listakärkeä tehtiin kovaa tahtia.

Arvio

DISTURBED
Believe
Reprise

Härmästä katsottuna on vaikea ymmärtää, kuinka hillittömiä myyntilukuja uuden mallin metallistit meren takana poksuttelevat. Kun viikko oli kulunut Disturbedin toisen levyn julkaisusta, mittari näytti 300 000 myytyä albumia ja matkaa kohti listakärkeä tehtiin kovaa tahtia.

Salaisuus hälvenee hiukan, kun oivaltaa Disturbedin soittavan rautahaarniskaan kietaistuja pop-lauluja. Ympärys on vankkaa tekoa, mutta motoriikka pelaa täysin kertosäkeillä ja aiempaa pehmeämmillä laulumelodioilla. Sooloista ei kannata haaveilla.

Tällä kaavalla Disturbed tekee huumaavan tarttuvia biisejä: ennen kuin huomaakaan, hoilaa Liberaten, levyn jyrkimmän biisin, kaunista kertoa mukana. Soundit ovat melko kevyet, jopa pehmeät. Ne eivät ärsytä ketään, ei niihin kiinnitä edes huomiota, ja juuri se antaa tarttuville kuluille mahdollisuuden iskeä salakavalasti ohimoon. Kun levy on vielä rakennettu siten, että heikommat laulut on ripoteltu väliköihin niin, ettei kuollutta kohtaa pääse syntymään, on Disturbedista helppo pitää.

David Draiman keskittyy näytellyn raivon sijaan laulamaan puhtaasti ja tunnetiloja kuvaillen. Rähinää on, mutta vähemmän ja tehokkaammin, oikeissa paikoissa. Tykytteleviä rytmejä tahkotaan edelleen, sehän on Disturbedin kaltaisille yhtyeille tunnusmerkki, mutta kaikkein tyypillisintä nu-metal-pumppausta on selvästi tahallaan laimennettu. Believe on parhaita uuden rodun metallilevyjä tänä vuonna. 

Lisää luettavaa