DISTURBED: Ten Thousand Fists

Disturbed ei ylpeile lavealla biisimateriaalilla eikä eri tyylien sotkemisella levyilleen. Sen avut ovat oman kapean alueen hyödyntämisessä maksimaalisesti. Niin kapean, että bändin nousu stadioneille vähän ihmetyttää. Toisaalta se ei tarvitse rääkylaulua alleviivaamaan pointtiaan eikä poukkoilevaa rähinää nostamaan katu-uskottavuutta. Se osaa vakuuttaa maltillisemmilla melodioilla ja jyräävällä, vääjäämättömästi pumppaavalla taustoituksella, joka ei välttämättä nouse ikimuistoiseksi, mutta tarttuu hetkeen kuin levyllä sämplätty George W. Bush aseisiin.

Ten Thousand Fistsiä vaivaa orastava taantumuksellisuus. Bändi tuntuu olevan tyytyväinen saavutuksiinsa eikä heittäydy haasteisiin hienon Believe -albumin jälkeen. Chimairan totaalinen itsetutkiskelu kääntyi osin sitä itseään vastaan, mutta samanhenkinen ristiretki saattaisi pukea Disturbedia. Omalla pienellä tontillaan Disturbed on silti niin kova tekijä, ettei ole vaaraa sotkea sitä muihin Kornin nostamien aaltojen jälkeen ilmaantuneisiin jenkkibändeihin. Monestako muusta alan yrittäjästä voi sanoa samaa?

Bändi voi olla keskiluokkainen ja imagoltaan väritön, mutta siinä piilee voimaa ja viehätystä, joka ei ensisilmäyksellä välity. Jos halutaan aidompaa tavaraa helposti teennäisyyteen taipuvaisen jenkkiscenen seasta, on nyrkki nostettava ilmaan Disturbedin kolmannen levyn soidessa.