DROPKICK MURPHYS: Blackout

Bostonin irkkupunkkarit ovat nousemassa punk-piirien lemmikistä suurempien areenoiden viihdyttäjiksi ja tätä kehitystä neljäs Hellcatille tehty studioalbumi aika hyvin heijastaa. Armottomaksi live-esiintyjäksi kehuttu Dropkick Murphys ottaa Blackoutilla aimo harppauksen esittämänsä musiikin juuria kohti. Mutta keikoilla oletettavan helposti syntyvä hurmahenki puuttuu keskinkertaisten biisien katveessa, joita Blackoutilla on aiempiin albumeihin nähden paljon.

Teemansa Dropkick Murphys kaivaa edelleen proletariaatin arjesta ja autenttisuutta tuo Gonna Be A Blackout Tonightin teksti, joka on Woody Guthrien ennenjulkaisematonta tuotantoa, jota tämän tytär Nora on aiemmin jakanut Wilcon ja Billy Braggin yhteisprojektin käytettäväksi. Kantrirockia Blackout ei sentään sisällä, mutta punk-vaikutteet on aika tehokkaasti lakaistu maton alle. Tilalle olisi toivonut vaihtoehtoisesti enemmän folkia ja iloista pillipiiparointia, onhan yhtyeen instrumenttivalikoimassa sentään säkki- ja tinapillejä.

Tarjolla on kuitenkin vain reippaalla tempolla vedettyä perusrockia, jota äijäköörin mylvintä paikoin tehostaa. Valitettavasti uudeksi Poguesiksi Dropkickeillä ei ole asiaa niin kauan, kun sävellykset ovat tällaista peruskauraa ja bändistä puuttuu Shane MacGowanin kaltainen keulahahmo. Parhaimmillaan ollaan traditionaalishenkisessä Bastards On Paradessa, akustisessa World Full Of Hatessa ja kovasti Poguesmaisessa duetossa The Dirty Glassissa.