DROPKICK MURPHYS: Sing Loud, Sing Proud

Arvio julkaistu Soundissa 02/2001.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.
Jo ennestäänkin luottohardcorepunkkia tuottanut Bostonin remmi lyö peliin kiekon, joka muistetaan vielä pitkään. Ja lämmöllä, toivon mukaan. Hauskaa piisaa, kun energiapitoiseen punkin pärryytyksen lomassa ilakoidaan kavereiden kanssa kaljoittelusta. Välissä muistetaan pohtia politiikkaa ja nykypäivän menoa.

Arvio

DROPKICK MURPHYS
Sing Loud, Sing Proud
Hellcat

Jo ennestäänkin luottohardcorepunkkia tuottanut Bostonin remmi lyö peliin kiekon, joka muistetaan vielä pitkään. Ja lämmöllä, toivon mukaan. Hauskaa piisaa, kun energiapitoiseen punkin pärryytyksen lomassa ilakoidaan kavereiden kanssa kaljoittelusta. Välissä muistetaan pohtia politiikkaa ja nykypäivän menoa. Sing Loud, Sing Proud onkin kuin onnistunut baarikierros juopuneine filosofineen. Punkin usein paasaukseksi luisuvat vakavat asiat saavat helpommin sisäistettävän sävyn, kun niistä lauletaan hilpeästi äijäköörien mylviessä taustoja. Melodioita piisaa ja mukaan napatut folkkismausteet tekevät kutaa. Dropkickit onnistuvat helposti yhdistämään samalle albumille Rancidin ja Poguesin parhaat puolet jälkimmäisen puoleen syvemmin horjuen.
Sydämeen käyvimmin kolahtaa Good Rats, jota luotsaa aina yhtä hyvin julkisuuskuvaansa sopiva Shane MacGowan. Ukkorahjus raakkuu kuin keuhkotautinen varis nipinnapin tahdissa pysyen, mutta lämpimää tunnelmaa ei kappaleesta saa kytkettyä pois sitten millään. Jonkun verran kompromisseja on tehty biisimateriaalin suhteen, sillä vaikkapa The Gauntlet ja The New American Way ovat selviä merkkejä siitä, että vanhojakaan faneja ei haluta karkottaa.
Yhtyeen oma tahto ei silti jää epäselväksi. Dropkick Murphys haluaa rakentaa sillan punkin ja Irlannin kansanmusiikkiperinteen välille. Mukana on parikin kappaletta, jossa säveltäjäksi on merkitty herra trad. Kahdesta muusta coveroinnista Which Side Are You On? on asiallinen kommentti aina ajankohtaisesta eriarvoisuudesta. Ilmaisu on ymmärrettävästi silkkaa Billy Braggia.
Instrumenttivalikoimaan yhtyeellä kuuluu kaikki pakollinen pelimannitilpehööri säkkipilleineen kaikkineen. Ja kun lopputulos ei kuulosta rohkeine akustisvoittoisine sovituksineenkaan kornilta, niin ei auta kuin päätellä, että tekijämiehet ovat asialla.
Tulisivatpa Suomeenkin asti pillipiiparoimaan, niin voisi tarjota pintit Guinnessia. 

Lisää luettavaa