Melodisen amerikkalaisen hoilotuspunkin ja irlantilaisen säkkipillivinkunan epäpyhä liitto kuulostaa hyvinkin luonnolliselta Dropkick Murphysin käsittelyssä. Tämän levyn tahtiin on varmasti hyvä nostaa tuoppia ja puhjeta porukalla jollottamaan kertosäkeitä. Nousuhumalaisen törmäilytanssin taustamusiikkina kansanmusiikkihöysteinen ränttätänttäys toiminee myös erinomaisesti.
Selväpäisessä kotikuuntelussa 16 biisiä jokseenkin sävytöntä tuuttausta uuvuttaa laajasta soitinvalikoimasta huolimatta. Noin neljännen kappaleen kohdalla The Meanest Of Times on jo esittänyt kaikki temppunsa. Muutamat sävellyksinä erottuvat irkku-traditionaalit eivät pelasta tilannetta. Ei edes levyn päättävä Thin Lizzy -laina Jailbreak, sillä sovituksellisesti jotakuinkin jokaisessa kappaleessa toistetaan samaa muottia. Kertösäkeissä hoilottaa suurellinen äijäkuoro, eikä säkeistöissäkään jää kitarasahauksen, ärisevän laulannan ja perinnesoitinmausteiden jälkeen tilaa hengittää.
Yhtyeen kappaleformaatti on tehokas tunnelman nostaja singlemitassa, mutta pitkäsoiton se uhkaa tukehduttaa hengiltä. Reteä irkkupunkjollotus on varmastikin parempi nauttia tuoreeltaan livekontekstissa.
