Tunnetaankohan Dylan Carlson nykyisin jo enemmän Earthin johtohahmona kuin dudena, joka lainasi Kurt Cobainille kohtalokkaan haulikon? Syytä olisi.
Earth on tullut pitkän, mutta loogisen matkan ensimmäisten julkaisujensa huumeisesti jankkaavasta mölyrockista viimeisimpien tummaan dronekantriin.
Uutuus on yhä selkeämmin aavemaiseksi hidastunutta länkkärimusaa, ja yhä vähemmässä määrin painostavaa doomlaahausta. Äänimatto on paksu ja orgaaninen, tunnelma jatkuvasti surullinen ja syksyisä, mutta kuuntelukokemus kuitenkin kevyt ja melankolisella tavalla toiveikas. Earth on nähnyt valon päässä tunnelin.
Vaikka ei olisikaan elokuvallisen twangin saati jurnuttavan tuomiodronen ystävä, Angels Of Darknessin kauniisti melodista ja musiikillisesti aavaa preeriaa on helppo lähestyä. Pysähtyneitä tunnelmia tarjoavat kappaleet valuvat kaiuttimista hitaana mattona, joka elää jatkuvasti juuri sen verran, että sitä pysähtyy seuraamaan. Pitkälliset improvisaatiot eivät hyydy tasaiseksi taustanuotiksi.
Hidas pulssi muodostaa rauhoittavan grooven. Tällä temmolla tunnin levylle ehditään soittaa viisi kappaletta. Niistä erottuvat melodioiltaan miltei rautalankaiskelmällinen Old Black ja 20-minuuttinen, abstraktimpi nimikappale.