EDITORS: An End Has A Start

EDITORS
An End Has A Start
Kitchenware

Meilahden sairaalan syöpätautien poliklinikan sisäänkäynnin edessä sauhuteltiin ennen "tupakointi kielletty" -kyltin ilmestymistä oikein urakalla. Poliklinikan edessä sijaitsevalle bussipysäkille kävellessä tuli monesti ihmeteltyä kyseisen meiningin rujoutta.

Editorsin uuden levyn avausraidalla ja ensimmäisellä singlejulkaisulla Tom Smith laulaa: "The saddest thing that I'd ever seen/were smokers outside the hospital doors." Surullisempia asioita on miehen kohdalle sittemmin sattunut, Editorsin lähipiirissä kun on kuolema vieraillut useasti viime aikoina. Se kuuluu myös levyllä. Suurin osa uuden albumin kappaleista kertoo jollain tavalla kuolemasta ja menetyksestä, mutta myös tukemisesta, välittämisestä ja lohduttamisesta.

Yhtye kuulostaa kovin samalta kuin hienolla The Back Room -debyytillään (2005). Laulujen yleisilme on vakava, Smith soundaa kovasti Ian Curtisilta, kitaravallit vyöryvät ja basso pompottaa tasaisia kulkujaan säksättävän haitsukompin viedessä junaa eteenpäin. Soolokitaristi Chris Urbanowiczin kaiutetut, pelkistetyt kuviot käyvät ajoittain puuduttamaan, kuten koko yhtyeen yleissoundikin. Myös Editorsin paljon käyttämä, niin Coldplayn kuin Snow Patrolinkin viljelemä iso ja junttaava äänivalli kertosäkeissä alkaa hiljalleen menettää viehätystään. Hetkellisesti esiin pääsevät akustinen kitara, mandoliini ja piano tuovat kaivattua vaihtelua ja ilmaa sointiin.

Myös Tom Smithin siirtyminen enemmän äänialansa ylärekisteriin rikkoo hieman albumin tasapaksua äänimaisemaa. Tällaisina hetkinä toivoo, että Editorsilta löytyisi enemmänkin uskallusta murtaa viileän kontrolloitua 80-lukulaista postpunk-ilmettään ja antautua tunteiden vietäväksi. Lopuksi kuultava pianovetoinen Well Worn Hand vihjailee mielenkiintoisemmasta tulevaisuudesta.