EDITORS: The Weight Of Your Love

Arvio julkaistu Soundissa 6/2013.
Kirjoittanut: Tero Alanko.

Arvio

EDITORS
The Weight Of Your Love
Play It Again Sam

Sugar-kappaleen alun jyräys muistuttaa Massive Attackin Safe From Harmista. A Ton Of Love -singlen kitarasoundi on sellainen, että soittajan täytyy olla Will Sergeant.

Molemmat kappaleet sopivat kaikesta huolimatta hyvin Editorsin nykyiseen pirtaan. Toisin on What Is This Thing Called Love -balladin laita. Se on kuin vetisintä mahdollista Coldplayta. Yhtä lailla metsään menee The Phone Book -kantrijollotus, joka on tyyppiesimerkki siitä, että jokaisen pikkuidean ympärille ei kannattaa pusertaa biisiä.

Kaikkiaan Editorsin neljäs albumi on helppo mutta yllättävä levy. Pidän sen kuuntelemisesta. Pidin myös The Back Room -debyytin (2005) innokkaasta ja jylhästä jälkipunkista, mutta sitä seuranneet An End Has A Start (2007) ja In This Light And On This Evening (2009) livahtivat ohi. Ne olivat ehjiä kokonaisuuksia, mutta en ollut samalla taajuudella.

Ennen The Weight Of Your Love -levyn äänityksiä Editorsin muut jäsenet potkivat kitaristi Chris Urbanowiczin pois bändistä. Sen perusteella oletin yhtyeen jatkavan vahvasti elektronisen musiikin parissa, mutta kaikkea muuta! Editorsin levyistä tämä on hengittävin ja suorin. Joko yhtye on kasvamassa isoksi, kuten U2 ja R.E.M. tekivät 1980-luvulla, tai sitten sitä odottaa romahdus. Joka tapauksessa tilanne on kiinnostava.

Editorsin pelastukseksi saattavat koitua Tom Smithin toimivat yleisrockbiisit sekä hänen voimakas ja tunnistet­tava lauluäänensä. Ilman niitä The Weight Of Your Love -levyssä olisi aika vähän omaa ja huomionarvoista.

Editorsin keulamies Tom Smith vastasi Soundin uteluihin kotoaan Lontoosta.  

The Weight Of Your Love -levy äänitettiin Nashvilles-sä, joka tunnetaan aivan erilaisen musiikin tyyssijana. Vaikuttiko ympäristö levyyn jollain merkittävällä tavalla?

– En usko, vaikka se olikin mahtava paikka. Nashvillessä äänittäminen ei ollut meidän valintamme. Semmoinen ei olisi koskaan tullut mieleemme, mutta tuottajamme (Jacquire King) halusi tehdä levyn siellä, missä hän asuu. Hän sanoi tietävänsä erinomaisen studion ja uskoimme häntä.

– Olemme aina halunneet tehdä levyn Amerikassa ja nyt se tuntui luontevalta. Lontoossa äänittäminenkin on mukavaa, mutta tämä tuntui kaivatulta vaihtelulta. Lontoossa studiot tuppaavat olemaan nuhjuisia ja vanhentuneita. Ne ovat joko sulkemassa ovensa tai romahtamassa. Se on aika masentavaa. Nashvillessä käyttämämme studio ei ollut erityisen pramea, mutta siellä oli hillitön määrä hienoa kamaa.

Ennen tämän levyn äänityksiä annoitte potkut kitaristi Chris Urbanowiczille. Miksi?

– Me neljä emme pystyneet enää työskentelemään yhdessä kuin ennen. Emme pystyneet esimerkiksi tekemään lauluja samalla tavalla kuin ennen, koska ryhmädynamiikkamme särkyi.

– Se ei tietenkään tapahtunut yhdessä yössä, vaan sen puolentoista vuoden aikana, kun työskentelimme uusien laulujen parissa. Se tapahtui lauluja tehdessä ja niitä treenatessa. Vähitellen kaikki meni huonompaan suuntaan. Asiat eivät enää toimineet.

– On monia syitä siihen, miksi Chris ei enää ole bändissä. Niistä puhuminen on vaikeaa ja kiusallista, koska Chris ei ole läsnä. Hänellä on omat käsityksensä asioista enkä missään nimessä haluaa kuulostaa ilkeältä tai pikkumaiselta. Lopulta kyse oli siitä, että minä, Ed (Edward Lay, rummut) ja Russ (Russell Leetch, basso) halusimme tehdä tällaisen levyn ja Chris olisi halunnut tehdä toisenlaisen levyn.

Kaksi edellistä levyänne ovat Iso-Britannian listaykkösiä. Kierrätte koko kesän Euroopan suurimpia fes­ti­­vaaleja. Kaipaatko koskaan pienemmissä paikoissa soittamista?

– Täytyy muistaa, että emme ole kaikkialla yhtä suuria. Jossain olemme hyvin suosittuja, mutta toisissa paikoissa meitä ei tunneta kovin hyvin. Soitamme niissä pienemmille yleisöille.

– Muistan yhä varhaiset kiertueemme, jolloin soitimme usein 15 ihmiselle. Nekin olivat hienoja aikoja, mutta en välttämättä haluaisi elää niitä uudelleen. Kiertäessämme Transit-pakettiautolla olimme nuoria ja onnettomia. Nyt emme ole enää nuoria, emmekä kovin onnettomiakaan!

Teksti: TERO ALANKO

Lisää luettavaa