ELIS: Griefshore

ELIS
Griefshore
Napalm

Toivottavasti tästä ei tule pelkkää nekrologia. Liechtenstainilaisbändi oli juuri saanut Griefshoren äänitykset purkkiin, kun laulaja Sabine Dünser sai sairaskohtauksen kesken bändin treenien ja toimitettiin sairaalaan. Dünser menehtyi 7. heinäkuuta aivoverenvuotoon. Elis ei kolmesta studiolevystä huolimatta ollut vielä kohonnut kovinkaan korkealle metallipiireissä. Yhtyeen neljännestä pitkäsoitosta odotettiin jonkinlaista läpimurtoa, johon sillä on hyvät lähtökohdat. Goottimetalliin lukeutuvan bändin omaperäinen melodisuus ja Sabinen kirkkaana loistava lauluääni muodostavat lyömättömän yhdistelmän. Välillä bändi jopa jallittaa hävyttömän iskelmällisillä melodioilla, kuten Forgotten Lovessa, jonka se kuitenkin kääntää tyystin toisenlaisille poluille. Dünser on nimennyt Nightwishin yhdeksi suosikikseen ja kieltämättä hänen laulustaan voi kuulla Tarja Turuselta omittuja vaikutteita.

Griefshore on varsin rikas ja monipuolinen albumi, mutta täydellisen selkeä kokonaisuus yhtyeellä on yhä etsinnässä. Työ onneksi jatkuu ja bändi on parhaillaan etsimässä uutta laulajaa. Dünserin erittäin vahvan roolin korvaaminen ei ole helppo tehtävä, jos yhtye aikoo jatkaa viitoittamallaan tiellä.