END OF YOU: Remains Of The Day

Arvio julkaistu Soundissa 4/2010.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.

End Of Youn kohdalla ei oikeastaan enää tarvitse mainita sanaa ”gootti”. Bändi edustaa tätä nykyä tummasävyistä ja pikkuisen melankolistakin rockia. Tai metallipop kai sittenkin kuvaisi parhaiten sen materiaalia.

Arvio

END OF YOU
Remains Of The Day
Playground

End Of Youn kohdalla ei oikeastaan enää tarvitse mainita sanaa ”gootti”. Bändi edustaa tätä nykyä tummasävyistä ja pikkuisen melankolistakin rockia. Tai metallipop kai sittenkin kuvaisi parhaiten sen materiaalia.

Bändi lähtee liikkeelle vaatimattomasti, mutta Just Dancen kohdalla se jo löytää kultajyvän. Äärimmäisen tarttuva ja notkea sävelmä on juuri sellainen, jollainen hitin pitääkin olla. Samalla yhtye saa groovesta kiinni ja levy lähtee liikkumaan vähän toisella tasolla kuin kaksi ensimmäistä raitaa antaa olettaa. Remains Of The Day ei kuitenkaan kokonaisuutena tahdo ottaa toimiakseen.

Levy tarjoilee lähinnä nipun toisistaan riippumattomia biisejä, ja sen tunnelmallisen kaaren kehittely on kovin puutteellista. Tuotannollisesti levy on ensiluokkainen, mutta hieman rakennellun ja liian siistin tuntuinen. Se tekee vähistäkin tarttumapinnoista tavattoman liukkaita.

End Of Youlta irtoaa muutama muikea sävellys, mutta bändin pitäisi olla selvästi rohkeampi ja kokeilevampi saavuttaakseen katu-uskottavuutta. Remains Of The Daysta jää varman päälle pelaamisen maku.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa