ENTOMBED: Sons Of Satan Praise The Lord

Arvio julkaistu Soundissa 01/2003.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.
Entombed jos kuka tunnetaan ahkerana covereiden suosijana, joten lainakappalekokoelma on yhtyeen uran tuntien looginen ja perusteltu ratkaisu. Tuplakoosteelta saa paitsi kuulla veikeitä versioita tutuista kappaleista myös selkeän vaikutteiden kirjon, mistä orkesteri on tuotantoonsa inspiraatiota kaivanut.

Arvio

ENTOMBED
Sons Of Satan Praise The Lord
Music For Nations

Entombed jos kuka tunnetaan ahkerana covereiden suosijana, joten lainakappalekokoelma on yhtyeen uran tuntien looginen ja perusteltu ratkaisu. Tuplakoosteelta saa paitsi kuulla veikeitä versioita tutuista kappaleista myös selkeän vaikutteiden kirjon, mistä orkesteri on tuotantoonsa inspiraatiota kaivanut. Yhtä selkeää on se, kuka Entombedin innokkain lainatavaran tarjoaja on ollut, sillä paketin materiaalista valtaosa on nauhoitettu vielä Nicke Anderssonin ollessa mukana.

Fanille tupla ei tarjoa mahdottomasti eksklusiivista roinaa, sillä esimerkiksi To Ride Shoot Straight And Speak The Truth -levyn bonuskiekko on mahdutettu mukaan kokonaan. Periaatteena onkin ollut kerätä kaikki cover-materiaali mukaan, vaikka järkevämpää olisi ollut supistaa homma yhdelle levylle. Tällaisenaan mieluummin tulee pyöriteltyä ykkös-cd:tä, jolla keskitytään bändin rockaavampaan suuntaan, kun toisella levyllä on mukana raskaampi osasto.

Oikeastaan on turha lähteä arvottamaan kuinka onnistunut mikäkin versio on, koska levyn tarkoitus lienee ollut kartoittaa bändin omaa makua vuosien varrelta. Ja kaipa tässä jonkinlainen valistustehtäväkin on takana, sillä eipä nykynuoriso taida olla pahemmin perillä esimerkiksi Repulsionin tai S.O.D.:in korvaamattomasta merkityksestä nykypäivän möykkäscenelle. Silti kaikista venomeista ja black sabbatheista huolimatta kaikkein pelottavin kappale on vanha Lee Hazlewood -laina Some Velvet Morning, joka kuulostaa viihdemuzakiksi epäilyttävän perverssiltä. 

Lisää luettavaa