”Eric Clapton is God!” luki 1960-luvulla monen lontoolaistalon seinässä. Lienevätkö nuo graffitit aiheuttaneet kitarasankarille kummallisen pakkomielteen omaan nimeensä. Albumien nimeksi kun on valikoitunut muun muassa Eric Clapton, E.C . Was Here ja Eric Clapton’s Rainbow Concert. Nyt siis on vuorossa Clapton.
Sopivampi nimi tälle albumille olisi J.J Cale Is God, sillä julkilausuttuna lähtökohtana Claptonilla oli rakentaa albumi, mikä ”kuulostaisi mahdollisimman paljon Calelta”. Tiedä sitten, mitä Cale itse ajatteli tästä harkitusta soundin ja tyylin varkaudesta, mutta albumia tekemään hän kuitenkin lähti.
Sitä saatiin, mitä tilattiin. Eric Clapton, joka neljä vuosikymmentä sitten esitteli täysin tuntemattoman Calen musiikkimaailmalle tulkitsemalla After Midnight -biisin, kuulostaa nyt J.J. Calen velipuolelta. Soitannon kepeästi svengaavasta groovesta vastaavat Calen lisäksi muiden muassa Jim Keltner ja Allen Toussaint. Sävelaarteisto on pääosin taattua laatukamaa: Hoagy Carmichaelin Rocking Chair, Irving Berlinin How Deep Is The Ocean, Fats Wallerin When Somebody Thinks Your Wonderful ja Calen River Runs Deep.
Neljä vuotta sitten Cale ja Clapton nappasivat blues-Grammyn duoalbumillaan The Road To Escondido. Nyt Eric kokkasi samalla reseptillä uransa parhaan soololevyn, täyden tunnin kaunista ja kiireetöntä kuunneltavaa.
