ERIC CLAPTON: Blues

Claptonin blueseille omistettu tupla on yllättävän tylsä riippumatta siitä, pitääkö Slowhandia jumalaisena kitaravirtuoosina vai aatteensa myyneenä Armani-mannekiinina. Mies tuntee juurensa, sointunsa ja tunteensakin, mutta hennolla lauluäänellä ja siisteillä sovituksilla jää bluesin olennaisin kouraisu ikuisesti tavoittamattomiin.
Parhaimmillaan Clapton on omiin tulkinnallisiin mittoihinsa räätälöidyissä revityksissä ja melodisissa balladeissa. Bluesin standardit jäävät liian hailuiksi hiilikopioiksi tyylikkäästä kitaranäpertelystä huolimatta. Mikä tahansa Muddy, Freddy tai Otis tai melttoaa legendamme äkäisesti lauteilta.
Ihan akateemiseksi ei Claptonin Blues kuitenkaan jää. Elviksen muinaisen Blue Rhythms -tuplan tavoin Ericin esityksissä on oma persoonallinen ja uskottava linjansa, johon voi halutessaan tuudittautua lepsummalla surumielellä ollessaan. Perin relaksoitu Down In The Bottom käy hyvästä esimerkistä.