Eternal Tears Of Sorrow on bändi, jossa väkeä on vaihtunut enemmän kuin laki sallii. Toisaalta vaihdokset eivät ole olleet olennaisesti yhteydessä siihen, miten bändi on onnistunut levyillään. Yhtyeen kokoonpano on säilynyt ennallaan Children Of The Dark Watersista (2009) lähtien ja tunnelma vain tiivistyy.
Edellisellä levyllään orkesteri astui reilun askeleen ylemmäs ja se noudattaa oppimaansa myös nyt. Yhtye esittelee vahvaa kappalemateriaalia, joka ei pahemmin horjahtele. Sovitukset ovat edelleen sävellysten kulmakivenä, ja ryhmä on hionut niitä hienovaraisesti edelleen voidakseen löytää biiseihinsä pientä yllätysmomenttia ja vahvistaa kappaleidensa monimuotoisuutta.
Saivon lapsen kappalemateriaalista tuntuu löytyvän uudenlaista herkkyyttä, ja siksi örinälaulujen aseman kyseenalaistaminen nousee jälleen mieleen. Örinä toki istuu moniin kappaleisiin, mutta paikka paikoin sen sävy ei lyö kättä tunnelmallisuuden kanssa.
Eternal Tears Of Sorrow liikuttaa Saivon lapsella omia raja-aitojaan kauemmas toisistaan. Yhtye muistelee välillä vanhoja ja välillä puolestaan hipelöi mainstreamin suuntaan, kuten kappaleessa Sound Of Silence. Kyse ei ole linjattomuudesta, vaan monipuolisuudesta.