ETERNAL TEARS OF SORROW: A Virgin And A Whore

ETERNAL TEARS OF SORROW
A Virgin And A Whore
Spinefarm

Eternal Tears Of Sorrow tähtää neljännelle levyllään kohti isompia saaliita. A Virgin And A Whorella miehistönvaihdoksia kokenut ryhmä esittäytyy yhtenäisenä nyrkkinä, koska koko bändi osallistuu biisintekoon. Yksikään jäsen ei nouse muiden yläpuolelle kukkoilemaan, vaan uusi levy todellakin on koko bändin saavutus.
Paljon on muuttunut sitten Chaotic Beautyn. Kaaospuoli on jätetty vähemmälle ja nopeammat rypistykset puuttuvat tyystin. Musiikki on keventynyt selvästi ja tempon vaihtelua on karsittu. Nyt keskitytään seesteisempään, ehkä jopa aikuisempaan materiaaliin, joka huimien melodioidensa puolesta voisi kelvata laajemmallekin kuulijakunnalle.
Kun tiukempaa tulitusta ehtii ruveta kaipaamaan ja vaatimaan, saapuu viettelevä kosketinkuvio ja hemmottelee kuulijan piloille. Pasi Hiltulan kosketintyöskentely on A Virgin And A Whorella rikkaimmillaan. Myös soolo-osuudet, niin koskettimilla kuin kitaroilla, maalaavat kaikista sateenkaaren väreistä pakkomielteen saaneen Picasson lailla.
Siksi onkin kummallista, että uutta sävykkäämpää ja leijailevaa musiikkia raahataan kohti harmaata maankamaraa entistäkin kuivemmalla ja blackimmällä laululla, jossa ei ole vivahteita lainkaan. Neitseellisen puhtaat melodiakeitokset osittain jopa pilataan huoraavalla laululla. Näin lausuva ja nariseva äänenkäyttö on kotonaan Gloomy Grimin tapaisten kauhuelementtejä käyttävien bändien levyillä, mutta ETOS, jonka vahvuudet löytyvät aivan muualta, kärsii moisesta toteavasta tyylistä. Chaotic Beautylle se sopi, kun mörinääkin vielä käytettiin lisämausteena, mutta A Virgin And A Whore kaipaa jotain aivan muuta. Löytyisikö In Flamesin suunnalta esimerkkiä? Onneksi The River Flows Frozenin ja sinkkubiisi The Last One For Lifen puhtailla lauluosuuksilla tuodaan liennytystä epäkohtaan ja kokonaiskuva kirkastuu.
Cover-valintakin on hieman arveluttava. Chaotic Beautylla Edge Of Sanityn Black Tears kääntyi komeasti suomalaismuotoon, mutta nyt kaapattava Acceptin Sick, Dirty And Mean hieman kangertelee. Acceptilla olisi ollut ainakin viisikymmentä parempaa ja tunnetumpaa viisua, joita varsinkin Keski-Euroopassa olisi saatettu tervehtiä ilolla.
A Virgin And A Whore on puutteistaan huolimatta asiallinen kiekko, jota Children Of Bodomin tyylistä kovuuden ja kauneuden ristisiitosta halajavien kannattaa tutkistella tarkemmin.