THE FLAMING SIDEBURNS: Sky Pilots

THE FLAMING SIDEBURNS
Sky Pilots
Ranch

Viittaisikohan levyn nimi siihen, että rokettirollin luotettavimpiin pelastuspartioihin lukeutuva Flaming Sideburns on laajentanut näkökulmaansa katutasolta korkeampiinkin sfääreihin, vaikkei alavinkkeliä millään muotoa ole unohdettu? Kolmas erä on edeltäjiään psykedelisempi 60-luvun lopun ja 70-luvun alun hengessä.

Ei Sky Pilots mitään varsinaisesti uutta luo, mutta koukkii riemukkaasti rock-historian parhaissa paikoissa keksimässä ruutia tarttuvalla innolla uudestaan. Luomusti elävä soitto rullaa ja lentää komeasti kautta linjan. Harvoista bändeistä välittyy tällainen soittamisen ilo. Spirituaaliselta pohjalta lähtevän maallikkosaarnauksen säteily on toista kuin tekniikan, äkkitehon ja urasuunnittelun yhdistelmissä, joita nykyään on rockissa kummallisen paljon.

Eduardo Martinez pääpappina löytää kulkukoiran ytimen maneereihin, pinnistelyyn tai pöhö-machoiluun haksahtamatta. Tsekatkaa vaikka miehen latinojuuria lehmänkelloineen ja wahwah-kitaroineen ravistava Effect-o Tequila. Tuotanto on jälleen bändin ja luottoäänittäjä Jürgen Hendlmeierin yhteistyötä ja ansaitsee täydet pisteet laajakangasmaisella hengittävyydellään. Soinnin lämpö ja balanssi on vangittu esimerkillisesti.

Tiimi on muutenkin entisellään, paitsi että Pohjois-Karoliinaan biokemian professoriksi siirtyneen – perimmäiset prosessit vetävät herraa puoleensa – Jude "Jeffrey Lee Burns" Jutilan tilalla käsittelee nyt toista keppiä Junnu "Johnny Volume" Alajuuma. Kitarat soivatkin komeasti ja paljon, silmille tulematta. Koskettimiakin kuullaan enemmän. The Hypnomeniltä lainatun Sami Niemisen urut solisevat kolmella raidalla herkullisesti ja Volumen moog värittää tekstuureja vängästi.

Fleimarit viskovat mieluusti terveisiä sankareilleen. Niitä on hauska bongata, kun soittoasenne ei ole löysän nostalginen. Ainoa hidas raita Drive On päättää levyn tunnelmallisena Iggy/Lou-tutkielmana. Pianossa vierailee Soundtrack Of Our Livesin Ian Persson. Sliden saattama Pictures Far Behind voisi olla The Whon katalookista ja Let Me Take You vintage-Stonesia. Jälkimmäisessä taustoja laulaa Hellacopters. Heidän tyylinsä kiteytetään vähän liiankin tarkkaan Heavy Tigerissa.

Yksi varsinainen coverkin löytyy. Roky Ericksonin unohtumattomalla tuplakitarariffillä ponnistava The Interpreter tulkitaan häpeilemättä melko suoraan. Sen voi hyväksyä, koska Texasin traagista neropattia ei meillä juurikaan tunneta. Levyn psykedelisimmissä numeroissa heijastuu Rokyn alkuperäisen iskujoukon 13th Floor Elevatorsin vaikutus. Since The Beginning on kuin Elevatorsin ja Blue Öyster Cultin sulautuma.

Happo-osaston hienoimmaksi vedoksi kohoaa melodialtaan upea Invisible Hands, jonka taustalla bongot pulputtavat kuin se Elevatorsin mystinen ruukku. Kokonaisuuden kärkisijaa tavoittelee myös Luontoäidille rakkautta vannova To The Golden Shade. Sävelmän introksi tri Martinez lausuu yhtyeen moton: "It's all light. Lock'n'loll will nevel die!" Näin on.