FLOGGING MOLLY: Whiskey On A Sunday dvd

FLOGGING MOLLY
Whiskey On A Sunday dvd
Sideonedummy

Baaribändistä maailmanmaineeseen nousseessa Flogging Mollyssa on ainesta dokumentin kohteeksi, sillä yhtyeen kokoonpano on jo itsessään sekalainen seurakunta. Satunnaiselle katsojalle Whiskey On A Sundayn syvälle menevät henkilökuvat ja kiireetön kerronta voivat aiheuttaa venyttelyä leukalihaksissa. Musiikkia kuullaan verrattain vähän.

Tälle porukalle sydämensä menettänyt ei sen sijaan voi sivuuttaa tätä Jim Dziuran ohjaamaa elokuvaa. Dokumentti kaivaa esiin jäsenten persoonallisuudet ja vaikka ylisanoja ei säästelläkään, välittyy jutustelusta rehellinen kuva. Etenkin nokkamies Dave Kingin perhesuhteiden käsitteleminen kertoo, että musiikki-dvd:llä voidaan puhua myös oikeasti tärkeistä asioista.

Livepätkät todistavat Flogging Mollyn lavakunnon lyömättömäksi. Bonuksena kymmenen kappaleen cd vaihtoehtoisia versioita albumiraidoista.