FLOGGING MOLLY: Live At The Greek Theatre

Arvio julkaistu Soundissa 3/2010.
Kirjoittanut: Asko Alanen.

Kolmetoista vuotta irlantilaisperäistä polkkapunkia revitellyt Flogging Molly summaa reuhakkaan olemassaolonsa hyvin runsasmuotoisella kahden äänilevyn ja dvd-liven yhteistallenteella. Los Angelesin kotikulmilla yhtyeen laajasydäminen ja estoton irkkuhölkkä lienee virkeän etnistä kamaa.

Arvio

FLOGGING MOLLY
Live At The Greek Theatre
Side One Dummy Records

Kolmetoista vuotta irlantilaisperäistä polkkapunkia revitellyt Flogging Molly summaa reuhakkaan olemassaolonsa hyvin runsasmuotoisella kahden äänilevyn ja dvd-liven yhteistallenteella. Los Angelesin kotikulmilla yhtyeen laajasydäminen ja estoton irkkuhölkkä lienee virkeän etnistä kamaa. Vanhojen irlantilaisten laulu- ja soitinyhtyeiden sekä Poguesin koulukunnan renttupunkkarien ahavoimille korville Flogging Molly sen sijaan on melodisesti liiankin kaavamaista ja tasatahdilla taottua, viulutettua ja ilakoitua kailotusta. Paketin bonus-videot ovat yllättävän selvästi persoonallisempia.

Biisit ovat omia lähes kauttaaltaan, mutta niitä kuljettavat perin tutut laululliset rakenteet, teemat, kertosäkeet ja yhteislaulun yllytykset. Moni kappale löytää luonnollisen riehakkuuden ja jopa yllättävän killerit avainsäkeet, joten konsertointia ei pääse tylsyydestä syyttämään. Traditionaalisesta soitinarsenaalista löytyy tarpeen tullen banjoa, tinapilliä tai trumpettia perussoundin sävyttämiseksi. Juhlallisia anthem-tuokioitakin mahtuu mukaan vaikkapa Johnny Cashin kunniaksi. Enimmäkseen seitsenjäseninen yhtye levittäytyy horisontaalilavalle vallattomana ja väsymättä tanssivana rivistönä, joka on täydellinen antiteesi rivertanssin metronomiselle sätkyttelylle.

Lisää luettavaa