FLYLEAF: Memento Mori

FLYLEAF
Memento Mori
Universal

Teksasilaisen Flyleafin uutta levyä on verrattu Paramoren viimeisimpään julkaisuun Brand New Eyes. Pääosin näin on tehty siksi, että laulajatar Lacey Mosleyn ääni muistuttaa hieman Paramoren Hayley Williamsin ääntä. Siihen yhtäläisyydet kuitenkin päättyvät, sillä Flyleaf on kaikessa suhteessa kokeneempi ja osaavampi bändi.

Fear Factoryn ja Soulflyn kaltaiset yhtyeet ovat Flyleafin omien sanojen mukaan toimineet jonkinlaisina vaikuttimina, mutta toisaalta musiikissa on aimo annos myös perinteistä poprockia. Flyleafia ei voidakaan pitää täysiverisenä metallibändinä, vaikka kyse onkin esimerkiksi Paramorea raskaammasta rockista, joka on varustettu pienellä ripauksella mystiikkaa.

Lacey Mosleyn upeat laulutulkinnat tekevät joka hetkestä kuuntelemisen arvoisia, eikä kappaleissa noudateta yksiulotteisia kaavoja. Iskeviä kertosäkeitä kypsytellään ammattimaisesti, ja Flyleaf on ilmaisussaan suhteellisen perinteinen eikä amerikkalaiskollegojensa tavoin sotkeudu rönsyilevien punk- tai emo-maneereiden käyttöön.

Memento Morin kappalemateriaali on monipuolista ja omaperäistä, ja biisien vetovoima hyvällä maulla rakennettua. Uuden aallon naisvetoisten rockbändien kategoriassa Flyleaf sijoittuu aivan huipulle.