GOJIRA: L’enfant Sauvage

Arvio julkaistu Soundissa 8/2012.
Kirjoittanut: Petri Silas.

Kun The Way Of All Flesh loppuvuodesta 2008 ilmestyi, aurinko paistoi Gojiran ylle: julkaisujen synnyttämä huomio oli tasaisessa kasvussa, arviot kaikuivat kiittävinä ja keikkoja isojen nimien kanssa oli jo tehtynä ja tulossa.

Arvio

GOJIRA
L’enfant Sauvage
Roadrunner

Kun The Way Of All Flesh loppuvuodesta 2008 ilmestyi, aurinko paistoi Gojiran ylle: julkaisujen synnyttämä huomio oli tasaisessa kasvussa, arviot kaikuivat kiittävinä ja keikkoja isojen nimien kanssa oli jo tehtynä ja tulossa.

Sitten oli käydä hassusti. Ensi alkuun sopimukseton tila näytti hyvältä paikalta vetää henkeä, mutta aikaa haaskautui sivuprojekteihin ja edelleen kesken olevan Sea Shepherd -ep:n kanssa vehtaamiseen. Sopimus Roadrunnerin kanssa viime marraskuussa herätti kysymyksiä. Kirittäisikö diili ranskalaiset deathmetallistit laittamaan homman nippuun vai iskisikö rimakauhu? Onneksi liikevoimaa löytyi, ja laulajakitaristi Joseph Duplantier’n johtama joukkio löi viitosalbuminsa kasaan nopeassa aikataulussa.

Varsinaisia uusia jippoja tai teemoja L’enfant Sauvage ei esittele: äänikuvaa hallitsevat harmonizerilla tutusti kerrostettu laulu, tylyt riffit ja liki syntikkamaisilta kuulostavat kitaroiden tapping-kuviot. Viimeksi mainitussa, yhtyeen ilmeisimmässä tavaramerkissä piilee myös vaara: The Gift  Of Guilt esimerkiksi on turhan läheistä sukua viime levyn avanneelle Oroborusille.

Lopulta L’enfant Sauvage kuitenkin on kiekko, jolla Gojira osoittaa löytävänsä omasta soundistaan vielä tuoreita nyansseja, ja siitähän seuraa metalligenressäkin lähes annettuna, että pitkän tähtäimen suunnitelmia voi laatia varmemmalle pohjalle.
PETRI SILAS
HHHH

Lisää luettavaa