GRAVE PLEASURES: Dreamcrash

Ihan kuin suuren maailman tuottaja ja breikkaamiseen tähtäävät odotukset olisivat kipsanneet bändin

GRAVE PLEASURES
Dreamcrash
Sony

Juuri ennen kuin Beastmilk yllättäen hajosi kokoonpano- muutosten johdosta, sen asiat eivät voineet juuri paremmin olla. Alla monien mestariteokseksi tunnustama Climax-albumi, HIM:in kaltaisten valtavirran suosikkien tarjoamat lämppäripestit, vahvasti noususuhdanteessa oleva ura ulkomailla ja kauniiksi lopuksi uusi levytyssopimus astetta isommalla levy-yhtiöllä.

Halusi Grave Pleasuresia pitää uutena yhtyeenä tai vain nimeään vaihtaneena Beastmilkinä, sijaitsevat siihen kohdistuneet odotukset ohuessa yläpilvessä. Siitäkö siis johtuu, että lämmin kaverisuhde Dreamcrashiin ei ota syntyäkseen. Kohtalokas post punk on tyylilajina niin vaativa, että sitä puolivaloilla lähestyvä on tuomittu draamakuningattareksi vailla suhteellisuudentajua. Siinä missä Beastmilk Climaxilla onnistui tuomaan hurmeisen tunnetilansa vakuuttavasti esiin, vajoaa Grave Pleasures Dreamcrashilla tavalliseksi kuolevaiseksi.

Levyn käynnistävä Utopian Dream saa takajaloilleen: solisti Mat McNerneyn paniikkiin taipuvainen lauluääni on vaikuttava, mutta on aivan rajoilla lirvahtaako homma yliyrittämisen puolelle. Tuota pahaenteistä viimeistä askelta rajan väärälle puolelle ei kuitenkaan oteta eikä The 69 Eyesia tarvitse kaivaa varoittavaksi esimerkiksi. Kun ensireaktiot levystä pistävät huokaamaan syvään, herää bändikin eloon. Puolivälin jälkeen, uljaasti Misfitsin perintöä kunnioittavasta Taste The Voidista lähtien, Grave Pleasures saa juonesta kiinni. Lipstick On Your Tombstone hohkaa kuulasta dekadenssia muullakin kuin nimellään ja No Survival hengittää vahvasti Killing Joken ja Joy Divisionin verenperintöä vailla turhaa nöyristelyä.Puolivaloilla lähestyvä on tuomittu draama- kuningattareksi vailla suhteellisuudentajua

Toista taustaa vasten jälkimaku levystä olisi voinut olla tyystin toinen ja on paljon mahdollista, että levy kasvaa kuuntelussa pidemmällä aikajänteellä. Eikä Dreamcrash millään muotoa epäonnistuminen olekaan. Uuden nimen debyytillä se ei vaan ole päässyt eteenpäin. Ihan kuin suuren maailman tuottaja (Tom Dalgetylla on kokemusta esimerkiksi Killing Joken kanssa miksaamisesta) ja breikkaamiseen tähtäävät odotukset olisivat kipsanneet bändin. Uskon, että Grave Pleasuresissa on vielä paljon lunastamatonta potentiaalia.

Mielenkiintoista olisi esimerkiksi kuulla miten paljon enemmän muun muassa Oranssi Pazuzusta tuttu lahjakas sessiokitaristi Juho Vanhanen voisi bändille tarjota.