Nyt on maailmanlopun meininki – Grave Pleasuresin kakkosella tunnelma on synkkä ja kalmankatkuinen

Grave Pleasures
Motherblood
Century Media

Grave Pleasures tulee tuskin koskaan pääsemään irti ”yhtye, joka ennen tunnettiin nimellä Beastmilk” -etuliitteestään, mutta mitäpä tuosta välittämään. Nykyisellä nimellään bändi on päässyt jo toiseen albumiin ja maidosta ollaan siirrytty herkuttelemaan petoäidin verellä.

Motherbloodin tunnelma on odotusten mukaisesti synkkä ja kalmankatkuinen. Grave Pleasuresin kovasta kaartista valopilkkuna nousee rumpali Rainer Tuomikannon tiukka ja monipuolinen soitto. Lauluissa olevat kaiut tuovat mieleen 1980-luvun The Curen ja goottikuvastoa hyödynnetään levyllä tyylikkäästi niin soitossa kuin lyriikoissa.

Bändin suosiota on helppo ymmärtää, koska siinä yhdistyy mustanpuhuvuus raikkaalla tavalla popkoukkuihin. Välillä laulaja McNerney muistuttaakin laulusoundiltaan hyvin vahvasti aiemmin mainitun brittiyhtyeen Robert Smithiä. Ja se ei ole koskaan huono asia.

Motherbloodin biisien taso vaihtelee huomattavasti. Välillä levy tuntuu kärsivän tyypillisestä toisen levyn syndroomasta; jatketaan ensimmäiseltä levyltä tutulla linjalla, mutta inspiraatio on hiipunut ajan myötä. Korvamatosingle Be My Hiroshima erottuu edukseen levyn ehdottomana helmenä.