Harmajan kakkosalbumi tuo mieleen muutakin kuin kuvan tupakanpolttelun lomassa Nick Cave And The Bad Seedsia suomeksi soittelevasta bändistä. Selvää kehitystä hieman yli vuoden takaiseen debyyttiin nähden on tapahtunut. Lennon biisit ovat hyviä ja sovitukset toimivat. Levy ei kuulosta hätiköiden kokoon kursitulta.
Sanoituksissa Harmajan laulaja ja pääasiallinen biisintekijä JP Leppäluoto on tällä kertaa omillaan, mutta pärjää erinomaisesti. Myös levyn tuotanto ansaitsee hatunnoston, sillä soundi on viime vuosien musiikillisissa projekteissaan samalla tyylisuunnalla viihtynyttä Vesa-Matti Loiria siteeraten hyvää puuta, tuoretta ja luonnonmukaisesti kasvanutta.
Kaiken edellä mainitun huomioon ottaen on ikävää todeta, että Leppäluodon ääni ei sovi Harmajan kappaleisiin. Charonista paremmin tunnettu mies laulaa hevi-pappilan portailta, vaikka yrittääkin kovasti laskeutua alas. Toisaalta Lento voi toimia näköalattomille hevareille porttina metal-musiikista aikuisempaan makuun, kuten jo Harmajan ensimmäinen levy näytti tekevän.