HASSISEN KONE: Rumat sävelet

HASSISEN KONE
Rumat sävelet
Poko

Hassisen Koneen ensimmäinen levy on hauska, toinen synkkä ja kolmas syvä. Mikään niistä ei kuulosta vanhentuneelta.

Kesällä 1980 julkaistun Täältä tullaan Venäjä -albumin mainiot rallit eivät millään tavalla valmistaneet siihen, mitä tuleman piti. Ismo Alanko ei laittanut Hassisen Koneen albumidebyytillä itseään likoon, vaan piileskeli huvittelevan toteutuksen takana. Ja kun Rappiolla-hittikin ymmärrettiin pelkäksi välinpitämättömän elämäntavan ylistykseksi, oli yhtyeen pakko muuttua.

Kesällä 1981 ilmestynyttä Rumat sävelet -albumia kuvattiin tuoreeltaan Soundin levyarviossa ankaraksi levyksi. Sitä se olikin. Nuoren miehen olemassaolon tuska puski väkisin pintaan ja Ismo lauloi itkien verta ulostavista urheilijoista, sokeasti führerin puolesta taistelevasta kansasta ja kulman takana odottavasta tuomiopäivästä. Sen lisäksi hän lauloi itsestään, Tällä tiellä -kappaleella ehkä koskettavammin ja paljaammin kuin kukaan 20-vuotias suomalainen rockmuusikko koskaan.

Rumat sävelet oli myös musiikillisesti selvästi esikoista vakavamielisempi rocklevy. Jo keväällä 1982 julkaistulla Harsoinen teräs -albumilla malttamaton Alanko pakotti yhtyeen uuteen suuntaan, muodoltaan vapaampaan ja vielä kunnianhimoisempaan. Kinnusen veljesten (Harri/rummut ja Jussi/basso) hioutuneen rytmiryhmän ja yhtyeestä eronneen kitaristi Reijo Heiskasen tilalle kiinnitetyn Jukka Orman kumppaneiksi kutsuttiin kosketinsoittaja Safka Pekkonen, lähinnä ksylofonia soittanut Hannu Porkka sekä saksofonisti Antti Seppo.

Hassisen Koneen kolmatta albumia on mahdoton tyhjentää mainesanoilla. Harsoinen teräs -levyn ilmestyessä olin 13-vuotias ja kyseessä oli ensimmäinen rock-albumi, josta muodostui minulle pakkomielle. Levy laittoi ymmälle, sitä oli kuunneltava ja yritettävä ymmärtää. Aika ja sadat kuuntelukerrat eivät ole nakertaneet albumin tenhoa, vaan yhtä upottavalta Harsoinen teräs -levyn maailma kuulostaa yhä.

Seitsenmiehiseksi laajentuneen yhtyeen auttamana Alanko pystyi viemään musiikkiaan rytmisempään ja progressiivisempaan suuntaan, progea hän oli soittanut jo 70-luvun lopulla Sight-yhtyeen riveissä. Hiljentävän Totuus-raidan aikana saattaa ilmassa leijua jopa dub-vaikutteita: "Pisara oikeuden, totuuden, rakkauden/on istutettu sydämiin/mutta miksi se ei virtaa sydämistä aivoihin?"

Hassisen Kone -albumien uudesta masteroinnista hyötyy eniten Harsoinen teräs -levyn rehevänä ja rikkaana soiva äänimaailma. Kunkin uudelleenjulkaisun jatkeeksi on liitetty pari bonus-kappaletta, mutta kaikkia yhtyeen julkaisemia studioraitoja ei jostain syystä ostajille tarjota.

Hieman tekisi mieli sakottaa puolitiehen jätetystä toimitustyöstä, mutta se lienee turhaa. Ei siitä kukaan kuitenkaan ota opiksi.