HEFNER: We Love The City

Darren Haymanin biisien varassa seisova Hefner edustaa brittirockin indiekaartin parhaimmistoa. Yhtye on myös poikkeuksellisen tuottelias. Debyyttialbumi Breaking God's Heart ilmestyi vuonna 1998 ja suurkaupungin ylistyksestä käyvä We Love The City on kokoelma-albumi Boxing Hefner mukaan lukien jo bändin neljäs pitkäsoitto. Hefnerin tapauksessa tuotteliaisuudessa ole mitään vikaa, koska bändin levyt ovat parantuneet kerta kerralta.
Edeltäjiensä lailla sarjakuvamaisiin kansiin pakattu We Love The City on yhä poikamaisen herkkää, amatöörihenkistä ja naiiviakin poprockia. Melodiat ja niiden toteutus ovat vain – jos mahdollista – entistäkin parempaa työtä. As Soon As You're Readya kauniimpaa poplaulua ei kuule joka päivä. Yksi Hefnerin valteista on myös bändin vaatimattomuus. "This is sixth form poetry not Keats or Yates" on tunnustus, jota ihan jokainen rockmuusikko ei ole valmis teksteistään sanomaan.
Lontoon ylistyksen lomassa We Love The City puhuu ihailevaan ja kunnioittavaan sävyyn myös seksistä. The Greedy Ugly Peoplen lyriikka on kuin viitteellisempi versio Fiilaten ja höyläten -kappaleen teemasta. Don't Go tarjoaa lisää erotiikkaa ja levynsä päätösraidalla Your Head To Your Toes Hefner antaa sormiensa matkustaa pitkin kaunista tietä päästä varpaisiin. Yhteiskunnallista minäänsä Hefner väläyttää harvinaisen tylyin sanakääntein. Brassin kera kimmoisana Hefner-soulina etenevä The Day That Thatcher Dies on aidosti ilkeä biisi, sillä rautarouvan kuolinpäivänä Hefner aikoo nauraa, vaikka tietääkin sen olevan väärin. Biisiä koristava lapsikuoro laulaa "Ding dong the witch is dead".