Nuorisomusiikiksi määritteleminen tuntuu äkkiseltään loukkaukselta. Hey Heather on kuitenkin ensimmäisellä albumillaan juuri sitä, eikä kyseessä ole moite. Bändi on väistänyt musiikinlajin pahimman karikon eli pikkuvanhaksi tekeytymisen. On paljon kunnioitettavampaa olla nuori ja naiivi kuin elämän ekspertiksi parikymppisenä julistautuva taiteilija.
We Are Not Safe Herella esittäytyy nuori ja nälkäinen bändi, jonka kiihkosta on aistittavissa karismaa. Hey Heather on ahminut emorockin lyhyen historian, mutta pelaa palikoillaan niin taitavasti, ettei kasvottomuutta voi laskea pitkäksi miinukseksi. Lisäksi Joonas Oravassa bändillä on tarpeeksi itsensä likoon pistävä laulaja ja biisintekijäremmillä pistämätön melodiataju. Parasta levyssä onkin sen luonnollisuus.
On vaikeaa uskoa yhtyeen vakuuttelu, ettei Disco Ensemble ole ollut ennestään tuttu yhtye, sillä niin samoilla laduilla suksitaan. Olkoonkin, että Jussi Ylikosken temppukoulu on niin olennainen osa genren johtotähden soundia, että tietoisilla perässähiihtäjillä olisi tukalat oltavat.
Hey Heather on sairastanut lastentautinsa salassa, joten sen paineet tulevatkin kohdistumaan ennen muuta siihen, kuinka yhtye saa jalostettua musiikistaan uran, ylöspäin suuntaavan kehityskaaren ja tunnistettavan linjan. Isosti lähtevät kertosäkeet, odottamatta näyttäytyvät junttariffit ja suorimpia teitä välttävät melodiat ovat jo osoitus tyylin suvereenista hallinnasta.
Hey Heatherin puolesta kommentteja Soundille jakoi laulaja Joonas Orava.
Olette nuoria verrattuna rockin soittajien keski-ikään. Musiikkityylinne vaatii tuoreutta ja energiaa ollakseen uskottavaa, mutta oletteko kokeneet väheksyntää tai ylenkatsetta nuoren ikänne takia?
– Joo, nuoriahan me ollaan, mutta jostain se on lähdettävä liikkeelle. Esimerkiksi Taking Back Sundayn ja The Usedin jäbät julkaisivat ensimmäiset albuminsa meidän ikäisinä ja molemmat yhtyeet on kuitenkin aika lailla uranuurtajia meidän tyylisessä musassa.
– Ei me olla missään vaiheessa koettu minkäänlaista väheksyntää suunnalta tai toiselta. Tuntuu enemmänkin siltä, että nämä piirit Suomessa on niin pienet, että miltei kaikki muusikot on enemmänkin frendejä keskenään iästä huolimatta.
We Are Not Safe Here on debyyttinne ja bändinäkin olette vielä sen verran uusi, että edustatte sitä sukupolvea, joka ei ole tottunut isoihin levymyynteihin. Millaisina näette musiikkibisneksen realiteetit omalta kohdaltanne?
– Tässä musabisneksen murrosvaiheessa on vaikea enää uskoa levymyynnin koskaan kasvavan juurikaan. Eikä me sitä olla niin ajateltukaan.
– Yleisesti uskon, että jatkossa levyn tekeminen tulee olemaan oikeastaan vain promoa ja keikkameininki tulee olemaan tämän homman kantava hedelmä. Eli kyllä se meilläkin, vielä pienenä bändinä, vaatii jatkuvaa ponnistelua ja kovaa duunia.
– Levyntekeminen tulee edelleen olemaan tärkeää, mutta siitä itsestään katoaa se bisnes. Silloin yhtiöt keskittyy johonkin muuhun. Tähän kyllä varmaan menee vielä muutama vuosi.
Edustamanne tyyli on ollut viime vuosina jopa trendikästä maailman musiikkikentässä. Suomessa alan bändeistä ei ole mainittavasti breikannut kuin Disco Ensemble. Onko kyseessä ollut tarpeeksi hyvien bändien puute?
– Suomi on hieno maa, mutta valitettavan pieni ja täällä asuu vähän ihmisiä. En toki tiedä faktaksi, mutta voisin epäillä, että prosentuaalisesti meillä voidaan ihan hyvin kuunnella tätä genreä yhtä paljon kuin jossain muualla. Suomessa on kyllä hyviä saman genren bändejä, jotka odottaa vielä löytämistä!
TEKSTI: ANTTI LUUKKANEN