HONEY B & T-BONES: Alive In Helsinki

Arvio julkaistu Soundissa 6-7/2012.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Vuosikymmen sitten Honey B & T-Bones juhli 20-vuotista uraansa tuplakokoelmalla. Uuden merkkivuoden kunniaksi on tarjolla kaksikin julkaisua. Syntyjään juvalais-mikkeliläistä yhtyettä voi perinteisen koosteen rinnalla kuulla nyt myös kaikkein omimmassa ympäristössään.

Arvio

HONEY B & T-BONES
Alive In Helsinki
Sound Of Finland

Vuosikymmen sitten Honey B & T-Bones juhli 20-vuotista uraansa tuplakokoelmalla. Uuden merkkivuoden kunniaksi on tarjolla kaksikin julkaisua. Syntyjään juvalais-mikkeliläistä yhtyettä voi perinteisen koosteen rinnalla kuulla nyt myös kaikkein omimmassa ympäristössään. Kaksoisalbumin mittainen Alive In Helsinki esittelee Honey B & T-Bonesin keikkakuntoa viime marraskuulta ja helmikuulta.

Alive In Helsinki todistaa, että tien päällä ja välillä sen sivussakin vietetyt kolme vuosikymmentä ovat muuttaneet Honey B & T-Bonesin joksikin paljon laveammaksi kuin millainen yhtye oli 1980-luvun alkupuolella. Sähäkkä blues- ja rhythm & blues -bändi on varttunut moderniksi rytmiorkesteriksi, joka voi seikkailunhalussaan mutta juuriaan unohtamatta hakea soundillisia sävyjä niin viidakosta kuin vaikkapa kaukaa tulevaisuudesta.

Esa Kuloniemen totutun häikäisevä slidevoittoinen kitarointi, Aija Puurtisen vastustamattoman notkeat bassolinjat ja Jaska Lukkarisen vivahteikas rumputyöskentely tekevät Alive In Helsingistä herkullisen dokumentin. Omat mausteensa Honey B & T-Bonesin vuosien saatossa arvokkaasti kypsyneeseen kiehuntaan tuovat Mamba Assefan lyömä­soittimet ja Doomsday Bluesia jazzin suuntaan kallistava Dave Liebmanin sopraanosaksofoni. Ansiokkaan juhlalevyn ainoa hitusen kiusaannuttava piirre on lopulta Aija Puurtisen paikoin turhan alleviivaavasti brassaileva äänitaiteilu.

Lisää luettavaa