HYBRID CHILDREN: Hybrid Moments

HYBRID CHILDREN
Hybrid Moments
Gaga Goodies

Lopen perunakunnassa alkunsa saanut ja sittemmin helsinkiläistynyt Hybrid Children on niputtanut aikaansaannoksiaan tupla-cd:lle. Tai itse asiassa musiikkia paketista löytyy noin puolentoista levyllisen verran kun kakkoslevylle on ängetty reippaasti multimediaa. Joku saattaa videoiden kelailusta intoa repiä, mutten minä. Mieluummin täytän levyhyllyni musiikilla kuin auttamattomasti vanhenevalla tietokonesälällä.
Hybrid Children ei ole kymmenen vuoden ikään mennessä paljon musiikillista linjausta tarkistuttanut; tinkimätöntä, mutta pidemmän päälle vain ja ainoastaan puuduttavaa katu-punkkia ilman kaljatuoppia nostattavia kertosäkeitä, joilla kyseinen tyyli yleensä juhlii. Muutamista osumista huolimatta eipä jaksa innostaa. Ei hyvää musiikkia tehdä pelkällä hyvällä meiningillä.
Lisää miinusta ropisee biisijärjestyksestä. Kronologisesti etenevistä kokoelmista on mukava seurata bändin kehittymistä/taantumista vuosien varrella, varsinkin jos kansivihosta bongaa herkullisia anekdootteja suljettujen ovien takaa. Hybrid Momentsin kohdalla moisesta voi vaan haaveilla, sillä sikinsokin heitellyt biisit töksähtelevät välillä pahasti korvaan eikä suttuisesta kansiläpyskästä löydy asianmukaisen diskografian lisäksi oikeastaan mitään. Julkaisemattomia tai vaikeasti löydettäviä biisejä on ajan hengen mukaisesti kokoelmalle ympätty, tosin mistään helmistä on turha puhua. Duran Duran -cover Hungry Like A Wolf huvittaa kerran kuunneltuna, toisella se jo ärsyttää.
Hybrid Moments on tuplakokoelmaksi huono ja halpa sutaisu. Jopa tosifanin täytyy olla erityisen rikas tai tyhmä, jos markkansa tähän tuhlaa.