Jon Schaffer on taas sitä mieltä, että elämän ei todellakaan pidä olla liian helppoa. Aina toisinaan suuruudenhulluuteen pikkuisen taipuvainen Schaffer on sijoittanut Iced Earthin yhdennentoista levyn alkuun liki kahdeksanminuuttisen paaden, joka melkein ottaa luulot pois kättelyssä.
Ensimmäiset kuusi raitaa kertovat teemaltaan yhtenäisen kauhutarinan, mutta kokonaisuutena albumi ei ole samaan tapaan tarinallinen kuin Dystopia (2011). Iced Earth ei sysää uutuuttaan kovin kauas edeltäjästään. Schaffer on kuitenkin tavoitellut sävellyksissään eeppisempää lähestymistapaa, ja niin perinteiseltä kuin uudet kappaleet kuulostavatkin, maestro on löytänyt niihin hieman erilaisia tulokulmia, jotka alleviivaavat sävelmien tunnelmallisesti vahvaa läsnäoloa. Samalla Schaffer tulee osoittaneeksi, ettei hevin saralla suinkaan ole tehty vielä kaikkea, vaan tyylilajin syövereistä on edelleen löydettävissä ainutlaatuinen riffi, jos toinenkin.
Plagues Of Babylon on Dystopiaa vahvempi näyttö, mutta parhaimpaansa Iced Earth ei tälläkään levyllä ylety. Kaikesta huolimatta muutamien poimintojen parissa viihtyy mainiosti.
