INIS: Muuli

Arvio julkaistu Soundissa 03/2003.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.
Iniksen kakkosalbumi valaa uskoa punkin alkuperäisen hengen elinvoimaisuuteen. Punk rockin ulkoista muotoa viljellään toki laajaltikin, mutta läheskään kaikilla itseään punkbändeinä pitävillä yhtyeillä ei ole asiasta syvempää sisällöllistä tajua.

Arvio

INIS
Muuli
Megamania

Iniksen kakkosalbumi valaa uskoa punkin alkuperäisen hengen elinvoimaisuuteen. Punk rockin ulkoista muotoa viljellään toki laajaltikin, mutta läheskään kaikilla itseään punkbändeinä pitävillä yhtyeillä ei ole asiasta syvempää sisällöllistä tajua. Inis taas ei välttämättä edes tunnusta musiikkiaan punkiksi, mutta kvartetin asenne ja lähestymistapa omiin tekemisiinsä tuntuu juuri siltä mistä punkissa oli alun perin kyse.

Apulannan keikoilla täydennysmiehenä kitaroineen Sami Yli-Pihlajan vetämän Iniksen Muulin on pääosin tuottanut Toni Wirtanen, jonka oma yhtye on jo hyvän matkaa professionaalistunut. Muulilta tapaa juuri sitä verevää roiskintaa, johon yltäminen esimerkiksi Apulannan ikävuosilla ja kokemuksella on jo kohtuullisen vaivalloista.

Pitkällä aikavälillä tallentunut Muuli potkii riehakkaasti sinne tänne laulunaiheiden ollessa vastaavasti lähes mitä tahansa. Biisien lyriikoilla ei ole suuria vaikeuksia pudottaa kuulijaa kyydistään. Kepeimmillään Muulin rallit tippuvat kuin Karkkiautomaatista. Ride O ja tämä show on apulantaisinta Inistä. Räyhäpunkisella Muulinpoika -kappaleella tuottaja Wirtanen piipahtaa studiossa myös artistien puolella. Menkää pois hykerryttää herkullisen melodiansa iskelmällisyydellä ja Palaa synnyttää puolestaan kansanmusiikillistakin illuusiota.

Yllätyksettömän ja ennalta-arvattavan rockin kulta-aikoina Iniksen soiton luontevan kuuloinen kapinallisuus ja Muulin biisien hillittömyys ovat enemmän kuin tervetulleita elämyksiä.