JACK BRUCE: Shadows In The Air

Eräitäkin vuosia on vierähtänyt Jack Brucen edellisestä soololevystä. Shadows In The Air jatkaa yhä vettäpitävien edeltäjiensä dramaattisen melodista linjaa yllätyksettömästi.
Brucen tyyli on onneksi aina ollut ajaton. Ajan hampaaseen kuitenkin törmätään Cream-bravuurien Sunshine Of Your Loven ja White Roomin uusinnoissa, jotka käsiperkussioita lukuunottamatta noudattelevat hämmentävästi alkuperäisten linjaa. Upeita lauluja, mutta miksi toistaa menneisyyttä? Asetelmaa ei muuta Claptonin mukanaolo ja Creamin varjo välähtää muuallakin. Boston Ball Game 1967 lainaa I Feel Freen ja This Anger's A Liar Spoonful -biisin bassokuvioa. Tosin edelleen intensiivisen herkästi korkealta laulavalla Brucella on yhä kyky muuttaa tutunoloinen bluesnumero, kuten Windowless Rooms, omaperäiseksi poprockiksi.
Persoonallisimmillaan bassopappi on kohtalokkaan dynaamisessa Out In The Fieldsissä ja perkussiomaton, käärmemäisen bassolikin ja hypnoottisesti toistuvan jousikuvion leimaamassa Directions Homessa, joka on omistettu Larry Youngille ja Tony Williamsille. Orastavan argentiinalaisesti perkussioiden, viulun ja juhlavan fyygelin kera tunnelmoiva Milonga jää sekin mieleen. Matalammin vokalisoitu puoliakustinen He The Richmond tuo miellyttävästi mieleen Scott Walkerin.
Levyn hienoimmat hetket innostavat, mutta monia rockin monumentteja säveltäneen Brucen laadukkaassa tuotannossa kokonaisuus jää keskinkertaiseksi.