JAKE BUGG: Jake Bugg

Arvio julkaistu Soundissa 12/2012.
Kirjoittanut: Tero Alanko.

Arvio

JAKE BUGG
Jake Bugg
Mercury

Nottinghamin laitamille rakennettu Clifton oli 1950-luvulla Länsi-Euroopan suurin kunnallinen vuokra­taloalue. Vaikka iso osa sen asunnoista on nykyään yksityisomistuksessa, tuskin Clifton vieläkään näyttäytyy kovin hehkeänä naapurustona. Tämän pystyy päättelemään 18-vuotiaan Jake Buggin lauluista.

Englannin albumilistan ykköseksi yltänyt jannu on todella lahjakas lauluntekijä. Hän laulaa omasta elämästään, ja tekee sen poikkeuksellisen uskottavasti. Kun sanoituksissa kerrotaan perjantai-illasta parkkipaikalla, paksun sätkän pyöräyttämisestä tai bileistä, joissa kaikilla on puukko taskussa, se ei tunnu turhanpäiväiseltä kerskailulta.

Hieno Lightning Bolt -avaus kuulostaa Dylanilta tismalleen sillä tavalla kuin näin nuoren tyypin tekemänä pitääkin – innostuneelta ja terävältä. Myöhempien rockraitojen melodisuus ja lonksuva tatsi tuovat mieleen The La’sin klassisen albumin, Jaken pikkuisen nasaali äänikin on lähellä Lee Maversin pehmeää narinaa. Lempeä mutta vakava Seen It All lienee se kappale, joka tältä levyltä varmimmin jää elämään.

Kaksin kitaransa kanssa laulamillaan biiseillä Jake Bugg on kuin Alex Turner, joka ei ole löytänyt soittokavereita. Etenkin sydämestä puristava Broken on sellainen kappale, jota ei voi millään uskoa tällaisen piukkoja farkkuja liian alhaalla roikottavan teinin tekemäksi ja esittämäksi.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa