THE JAYHAWKS: Smile

THE JAYHAWKS
Smile
Columbia

Vaikka tähän asti pitkälti kulttimainetta nauttineen Jayhawksin uutuuden tuottajana on toiminut alan vanha ässä Bob Ezrin, yhtye ei ole vesittänyt linjaansa tai myynyt itseään. Ezrin on saanut yhtyeestä irti olennaisen, aivan kuten hyvän tuottajan kuuluukin.
70-luvun ilmiö country-rock oli monille historiaa jo 80-luvulla, mutta ennen pitkää preerialta alkoivat puhaltaa uudet tuulet. Eräs merkkipaaluista oli minneapolislaisen Jayhawksin vuoden 1992 albumi Hollywood Town Hall, jonka myötä alalla alkoi uusi ajanlasku. Suurmenestyksistä ei voinut puhua, mutta sana kiiri ja country-rockin paluun myötä myös kunnon biisit nousivat taas kunniaan; kaikki lähti lauluista, ei niinkään soundikikkailuista, vaikka toki genrellä oli tässäkin omat perinteensä. Jayhawksin seuraava albumi Tomorrow The Green Grass oli hienostuneempi mutta tasokas levy sekin, mutta varsinainen yllätyskortti lyötiin pöytään kolme vuotta sitten, kun ällistyttävä Sound Of Lies ilmestyi. Ällistyttävä siinäkin mielessä, että bändin perustajajäsen ja toinen päälauluntekijä Mark Olson oli tuolloin eronnut joukosta. Kaksikon toinen puolisko Gary Louris ja muu bändi purivat hampaillaan luotia ja pusersivat ulos uransa ehkä vaikuttavimman albumin, mikä ei ole moisessa tilanteessa kovinkaan tavallista.
Ja nyt on aika hymyillä. Jayhawksin vanhat valtit ovat edelleen tallella; napakat biisit, komeat taustalaulut (selkeästi äänessä oleva pianisti-laulaja Karen Grotberg on tosin nyttemmin jättänyt bändin), countryn parista juontava haikeus, mutta myös vakuuttavan suoraviivainen rokkaus, joka lienee ainakin osin bändin tunnetumpien Minneapolis-aikalaisten vaikutusta. Smilessa yhdistyvät nuo kaikki osaset, joten se on oiva avausraita. Countryjuuret tunkevat komeimmin esiin A Break In The Cloudsissa, joka vedetään läpi mies-nais -duettona, koristeina hieno taustakuoro, haitari ja slide. Kertosäkeen iskevyys on sitä tasoa, että vanhoina aikoina listamenestys olisi ollut taattu ja eiköhän tällä ainakin Keskilännen kuppiloiden kunniagalleriaan päästä. Singleksi valittu I´m Gonna Make You Love Me on silkkaa poppia, suoraa rocktoimintaa tarjoavat Life Floats By napakoine lickeineen ja Pretty Thing, jonka huipuksi on kasvatettu komea kitaravalli.
Levyn kiehtovin pala ja elämyksellinen runsaudensarvi on Broken Harpoon, unenomainen, haikean nostalgian ja veden värähtelyä jäljittelevien kosketinsoundien leimaama kertomus, joka pysäyttää kerta toisensa jälkeen ja kasvaa mobydickmaisiin mittoihin. Todellinen popin simpukassa muovautunut helmi, jollaisia aina silloin tällöin pulpahtaa eri yhteyksissä pintaan.
Smile ei ole yhtä kokeileva kuin hengenheimolaisyhtye Wilcon mestarillinen Summer Teeth, mutta kuitenkin selvä osoitus siitä, ettei Jayhawks ole jäänyt polkemaan paikoilleen. Tässä on albumi, jonka uskoisi uppoavan jopa Jake Nymanin toissanumerossa kuvaamiin Handeen ja Sakkeen, keski-ikäisiin rockdiggareihin jotka murehtivat, kun enää ei tehdä sitä "vanhaa kunnon musaa". Tässä sitä nyt olisi, ei mitään museokamaa tai loputonta retrokierrätystä, vaan ihan ehtaa, omilla avuillaan toimivaa tavaraa, josta paistaa se vanha kunnon henki. Ja ilman henkeä muotoseikoillakaan ei pärjää.