JIMI TENOR: Utopian Dream

JIMI TENOR
Utopian Dream
Puu

Kolmen maineikkaalle Warp Recordsille levyttämänsä albumin jälkeen Jimi Tenor on palannut suomalaisen, underground-piireissä yhtä lailla arvostetun levy-yhtiön suojiin. Utopian Dream edustaa muutenkin paluuta perusasioihin, etenkin edelleen ihastuttavan Europa -albumin (1995) henkeen – hieman spacefunkkaavampana versiona tosin. Tenorista ei tullut Warpin kaipaamaa intergalaktista (ja kassavirrat kotiin päin kääntävää) showmiestä, vaan Lassi "Lahden Liberace" Lehto osoittautui liian hankalaksi palaksi jopa Aphex Twinin, Squarepusherin ja nykyisin myös Vincent Gallon kaltaisten outolintujen labelille. Kuudennen sooloalbuminsa Jimi Tenor on äänittänyt yksikseen Barcelonassa, jonne hän on jälleen palannut. Espanjassa on nimittäin miellyttävämpi ilmasto kuin Lontoossa. Jimi Tenorin edellinen albumi Out Of Nowhere (2000) äänitettiin Puolassa 55-jäsenisen teatteriorkesterin kanssa. Utopian Dreamin materiaalia saattaisi hyvinkin luulla kyseisen albumin demonauhoituksiksi, jos ei tietäisi levyjen äänitysjärjestystä. Uudella albumilla Tenor jopa versioi uudelleen kaksi Out Of Nowheren tunnelmapalaa: Better Than Everin sekä Paint The Starsin, jotka kumpainenkin toimivat myös pelkistettyinä yhden miehen versioina. Raukea saksofoni-fiilistely Neumatico Rojo on puolestaan uusi näkemys Intervision-albumin (1997) Never Say It Aloud -kappaleesta.
Utopian Dreamin äänimaailma koostuu lähinnä rytmikoneen rentouttavasta puksutuksesta, siellä täällä seikkailevista sormioista ja saksofonista sekä satunnaisista huiluista. On ehkä väärin puhua varsinaisesta halpis-electonicasta, mutta levyllä joka tapauksessa kiteytyvät kotiäänitysten parhaat puolet, kuten ottojen ehdoton intiimiys ja musiikin spontaanius. Laulajana Jimi Tenor esiintyy monenlaisissa rooleissa. Hänen äänensä vaihtelee nimibiisin pelottavasta mörinästä esimerkiksi Moonfolksin leikkisään falsettiin ja Paint The Starsin samettiseen kuiskailuun.
Kautta linjan varsin vapautuneelta kuulostava Utopian Dream ei ole Jimi Tenorin paras levy, eikä edes toiseksi paras. Se ei ällistytä oivalluksillaan, mutta on kuitenkin pirun mukavaa käyttömusiikkia. Sellaiseksi se kai on tarkoitettukin.