JOE JACKSON: Symphony No. 1

Jo Joe Jacksonin edellinen, loppuvuodesta 1997 ilmestynyt Heaven & Hell, tuli ulos levy-yhtiönsä klassiseen musiikkiin erikoistuneella merkillä. Heaven & Hellillä Jackson pyrkikin luomaan fuusiota klassisen musiikin suuntaan ja Symphony No. 1 antaa jo nimellään ymmärtää, että tälläkään kertaa ei palata puhdasoppisen rockin tai popin pariin.
Joe Jackson itse kuvaa uutta musiikkiaan post popiksi, mutta mikäli kokonaan instrumentaalinen Symphony No. 1 olisi ollut laululevy, niin sen luonnehtimiseksi saatettaisiin käyttää niinkin ikääntynyttä termiä kuin rock-ooppera. Kymmenhenkisen orkesterin – mukana muun muassa kitaristi Steve Vai ja Jacksonin luottolyömäsoittaja Sue Hadjopoulos – voimin toteutettu albumi jakaantuu neljään osaan, joissa Jackson pyrkii teemojensa kehittelyllä ja tempojen kiihkeyden vaihteluilla kuvaamaan ihmiselämän eri vaiheita. Yli seitsemäntoistaminuuttinen First Movement päättyy lapsuuden loppuun Fast Movementin edustaessa nuoruuden energisyyttä ja uhmakkuutta. Edes Beethoven ei ole tässä iässä Jacksonin mukaan pyhää. Slow Movement johdattaa keski-ikään, johon kuuluu aivan liian usein pettymyksiä, masennusta, avioeroa, sairauksia ja kuolemaa. Last Movement jatkaa teemojen variointia ja visioi seestynyttä ja tasapainoittunutta vanhuutta.
Symphony No. 1 ei ole yhtä kuivakas ja teennäinen levy kuin edeltäjänsä, mutta Joe Jackson tuntuu ainakin tilapäisesti rakastuneen turhan suureelliseen ilmaisuun.