JOHN MELLENCAMP: Plain Spoken

Arvio julkaistu Soundissa 12/2014.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Arvio

JOHN MELLENCAMP
Plain Spoken
Republic

Jo 1970-luvulla levytysuransa aloittanut John Mellencamp sai kaipaamaansa uutta kipinää ryhdyttyään yhteistyöhön muun muassa Robert Plantin ja Alison Kraussin loistavan Raising Sandin (2007) työstäneen rootsmestari T Bone Burnettin kanssa. Life Death Love And Freedom (2008) ja No Better Than This (2010) vetivät Mellencampin musiikkia lähemmäksi juurevaa maata. Plain Spoken täydentää Burnett-trilogian nyt jo tavaramerkkisen kuuloisesti.

John Mellencampin osin kovankin elämän karheuttama ääni on kotonaan country & bluesisten biisiensä tulkkina. Avausraita Troubled Man antaa jo otsikollaan ymmärtää, että tarjolla on ainakin jossain määrin omakohtaisia tuntoja. Ihmissuhteiden vaikeus, sananvapaus ja teknisen kehityksen myötä entisestään monipuolistuneet laittomuudet tulevat puitua koruttomasti Mellencampin toteavan tyylin heijastuessa myös säestäjiensä työskentelyyn. Dane Clark tyytyy lyömisen sijasta lähinnä taputtelemaan rumpujaan eivätkä kitarat käy päälle sähköisinäkään.

Plain Spokenilla John Mellencamp nojaa pelkistämiseen ja perusasioihin aivan kuin lähes saman ikäinen ja täsmälleen yhtä monta studiolevyä julkaissut John Hiatt viimeisimmällä albumillaan Terms Of Surrender.

Lisää luettavaa