Levyarvio: Nyt ei ole kiire mihinkään – John Mellencampin livellä on leppoisa tunnelma

Arvio julkaistu Soundissa 6/2018.
Kirjoittanut: Juha Seitz.

Arvio

John Mellencamp
Plain Spoken – From The Chicago Theatre
Universal

Jo 66 vuoden ikään ehtinyt John Mellencamp on pitkällä urallaan suosinut maanläheistä rollaamista, jonka rakennusaineina ovat toimineet simppeli rock, juurimusiikki, country ja folk. Vaikka joviaali muusikko lienee nykyisin kirkkainta tähtikalustoa vain rapakon takana, hänen tekemisiään arvostetaan laajalti.

Chicagolaisessa teatterissa filmattu konsertti näyttää, kuinka rennosti Mellencamp ja hänen yhtyeensä osaavat ottaa yleisönsä. Plain Spoken – From The Chicago Theatre annostelee ruohonjuuritason keinuntaa dvd- ja cd-formaateissa, joten kuluttaja voi valita elämyksen muodon tarpeen mukaan.

Julkaisun nimi johtaa hieman harhaan. Äkkiseltään voisi olettaa, että setin materiaali on peräisin John Mellencampin Plain Spoken -albumilta (2014). Joukkoon kuitenkin mahtuu biisejä aina 1980-luvun alusta saakka, mikä takaa keikan monipuolisuuden. Sovituksia pehmentävät viulu ja harmonikka.

Leppoisa konsertti on miellyttävän mutkaton. Kamerat liukuvat muusikoiden läheisyydessä pehmeästi, eikä kenelläkään tunnu olevan kiire mihinkään.

Lisää luettavaa