JONNE AARON: Risteyksessä

Arvio julkaistu Soundissa 11/2014.
Kirjoittanut: Juho Äijö.

Arvio

JONNE AARON
Risteyksessä
Warner

Ilmassa leijailee opportunismin makea tuoksu. Jonne Aaronin uuden Risteyksessä-levyn saatteessa kerrottiin sen olevan paluuta rokkaavampaan ilmaisuun. Käytännössä se ei olisi voinut olla kauempana totuudesta.

Levyn kappaleista peräti seitsemän on ilmatiiviitä balladeja ilmeisesti aika merkityksettömän suhteen lopusta, sillä ne eivät herätä minkäänlaisia tunteita. Niistä Kaipaan sua nousisi ihan siedettäväksi, ellei se olisi räikeä pastissi Adelen Someone Like Yousta. Näennäisesti nopeatempoisemmat kappaleet puolestaan kuulostavat mainosmusiikilta. Rankimmillaan Risteyksessä on levyn avaavassa, Kaija Koota muistuttavassa nimikkoraidassa.

Jimmy Westerlundin tuotanto on verrattavissa tehdastyöhön. Muutamaa pianoraitaa ja akustista soolokitaraosuutta lukuun ottamatta käytännössä kaikki instrumentit on vedetty toisensa kumoavien suodattimien läpi.

Jonne Aaronin uusi levy saa oksentamaan kaikessa yleisönkosiskelussaan viimeisetkin arvostuksen rippeet kotimaan radiopoppia kohtaan. Tyhjänpäivästä nyhjäämistä risteyksessä seisovassa lama-Suomen ruuhkabussissa, jonka käytävä on täynnä pankkilainalla täytettyjä salkkuja. Mikä bussin liian kovalle väännetystä radiosta soi? Jonne Aaronin uusi levy.

Lisää luettavaa