Jonne Aaronin uusin albumi kertoo mistäs muusta kuin rakkaudesta. Rakkaus laulunaiheena ei tietysti ole uusi, mutta huoli yliannostuksesta on todellinen, kun tajuaa, että artistin viiden vuoden takainen Risteyksessä (2014) pyöri sekin pitkälti saman teeman ympärillä.
Onneksi albumilla pureudutaan myös muihin ihmiselon kipukohtiin. Esimerkiksi kappaleella Tiikerin raidat pohditaan, kuinka vaikea on pyristellä irti omista huonoista tottumuksistaan. Se onkin ehdottomasti albumin paras kappale. Myöskään Rooma ei ole hassumpi, minkä lisäksi hauska hetki albumilla on Seitsemästä neljään -kappaleen kantrityylinen aloitus.
Muutamista hyvistä hetkistä huolimatta on kokonaisuus musiikillisesti varsin keskiverto. Sanoituksetkaan eivät pääse säväyttämään. Riimiparit kun ovat välillä vähän liiankin ilmeisiä tai eivät vaihtoehtoisesti tunnu liittyvän toisiinsa kovin vahvalla siteellä.
Viiden vuoden takaiseen verrattuna muutos ei kuitenkaan ole kovin suuri: takuuvarmoja radiohittejä tältäkin albumilta löytyy, tosin ehkä vähemmän kuin edeltäjältään.
