Juice Leskinen & Coitus Int saivat kaiken siihen astisen rockin maailmalta kelautumaan ääninauhana ohi aivoissa sujuvalla suomen kielellä: Leskisessä oli viimein se messias, jota maassamme oli odotettu, mies joka toi rock and rollin Suomeen. Oli heitä toki muitakin, mutta hänessä yhdistyivät ainutlaatuisella ja luontevalla tavalla herkkyys ja runous rahvaanomaisuuteen.
Verbaaliset sormiharjoitukset tyyliin Valssaaja konepajalla ja Molla jatkuivat Leskisellä kautta koko uran ja teksti tuntui olevan musiikkia tärkeämpi. Ei kuitenkaan musiikin kustannuksella, sillä artistilla oli ilmiömäinen kyky löytää ympärilleen loistavia tulkkeja musiikkinsa ilmaisuun. Coitus Int -aikana suomirock oli vielä kapaloissa, eikä sen merkityskään piillyt virtuositeetissa. Kun rock oli naitettu yhteen Suomi-neidon kanssa, oli aika siirtyä eteenpäin ja Leskisen kuulijakunta kasvoi pitkälti artistin myötä.
Kun Juice vuosi sitten kuoli, päätin kuunnella hänen tuotantonsa läpi albumi kerrallaan. Pääsin Dokumenttiin (1981) asti, mutta sitten into lopahti. Albumit vaativat kuuntelijalta paljon, eikä niiden yleistunnelma useinkaan vastaa sitä fiilistä, mikä kuulijalla on kullakin hetkellä. Toisin on Syksyn sävelen kanssa, sillä artisti on hyvin paketoitu: kansio koostuu kuudesta cd:stä ja pitää sisällään kaikki Leskisen singlet yhdistettyinä harvinaisuuksiin. Olin aluksi skeptinen konseptin toimivuudesta, mutta turhaan. Vaikka alkupäässä on vähän fuskattu ja otettu mukaan singleraitoja, jotka tarkoitettiin aikanaan vain levyautomaatteihin, boksi piirtää hyvän kuvan Juice Leskisestä. Ei ainoaa oikeaa, jos sellaista onkaan, mutta yhden ja hyvän sellaisen.
Singlebiisejä on paljon ja niiden keskeisyydestä Juicelle kertoo se, että hän näki kuusi ensimmäistä b-puolineen albumikokonaisuutena (Singlet 1974-1976), joka julkaistiin jo kun miehen levytysura oli kestänyt vasta pari vuotta. Jos hyllyssäsi on Juice-kokoelmia, mikään niistä ei vastaa tätä järkälettä, jolta voi löytää Isadora Duncanin kaltaisia unohdettuja mestariteoksia tai ihastella harvinaisuuspuolella Juicen hienoa tulkintaa Kuubalaisesta serenadista Masi Luoman unohdetulla sooloalbumilla vuodelta 1984, tai hupaisaa suomennosta Shel Silversteinin The Cover Of The Rolling Stonesta vuoden 1980 Provinssirock-albumilta. Laulun Kake Singersiä ei enää juuri muisteta, mutta Juicen tapa oli kommentoida asioita heti tuoreeltaan, etenkin keikoilla, joilla yhteys yleisöön oli välitön. Ja jos englanninkielinen mini-lp Deep Sea Diver (1983) ei edusta verbaalisesti parasta Juicea, silläkin kuullaan hienoa Grand Slamia, joka pistää ainakin nimiraidan paremmaksi kuin esikuvansa Syvänmerensukeltaja.
Loppuvuosinaan Juice keskittyi enemmän kirjalliseen tuotantoon kuin musiikkiin. Asia kuuluu hyvin floppisinglestä Uupuneet, jossa ei ole minkäänlaista hittimäistä melodiaa, kuten singleltä voisi odottaa. Loppua kohti tultaessa anti jääkin alkua laihemmaksi, vaikka mukana onkin sellaisia lopunajan helmiä kuin Talo lehmusten alla ja Vaiti, aivan hiljaa.
Erityiskiitos pitää antaa boksin hienoille saatesanoille ja Harri Tuomisen Juice 40 -radiosarjaa hyödyntäville muisteloille biiseistä kuten myös levytystiedoista. Laatikko palvelee hyvin sekä peruskuulijaa että pidemmälle ehtinyttä fania.
Tuskin olen ainoa, jonka innostus Juice Leskiseen hiipui 1980-luvun vanhetessa, kun alkoholi astui hänellä vahvasti kuvaan ja kun mies kommentoi kaikkea, mitä median edustajat häneltä suinkin kysyivät. Alun ”rokkipummi, joka otti hapanta vain juhlatilaisuuksissa” yritti virtuoosimaisena sanankäyttäjänä hallita mediaa, mutta siinä hänkään ei sentään onnistunut kuin aikana, jolloin 7 päivää -lehteä ei ollut. Artistin julkista kuvaa ei kuitenkaan pidä sekoittaa hänen tuotantoonsa, hölmöilyt jääkööt eilisiin lehtiin, tämän lootan cd:t ovat kanssamme nyt ja iankaikkisesti.
Saavutettuaan tietyn maalin, tahtoi sankari hengähtää. Rumba on nyt loppunut ja tuo maali saavutettu. Kuten keikoilla niin usein saatiin kuulla: Hyvä, Juice!