Erkki Kurenniemen legenda on jo monille tuttu, mutta oppipoika Jukka Ruohomäki on vähemmän tunnettu. Miehen nimi kummittelee vahvasti suomalaisen kevyen musiikin historian laitamilla ja voidaan yhdistää muun muassa Hectoriin, Wigwamiin, Pekka Strengiin ja Cumulukseen. Tärkeämpää työtä hän teki säveltäjänä ja kokeilijana, mutta mainittakoon nuo nimet populismin takia. Tämä 70-luvun jälkeen kuudentoista vuoden tauon pitänyt säveltäjä palaa nyt 1990- ja 2000-luvuilla tehtyjen teosten merkeissä markkinoille.
Time Ride -levyltä löytyy itsenäisiä teoksia viisi kappaletta sekä Neurovelho-kuunnelmaan sävelletty Cyber Suite. Etenkin aaltopeltiä käyttäen tehty Viiltoja (Scratches) on uljasta menoa ja Cyber Suite kokonaisuutena nautittava.
Ruohomäen teokset perustuvat ennak-koluulottomaan raaka-aineiden käyttöön, kerroksiin ja tarkkaan kuunteluun, sekä lähettäjän että vastaanottajan taholta. Elektronisen musiikin saralla tuntuu usein, että liikuttavan musiikin ja tylsän ambientin raja jää näkemättä, jos asiaan ei jaksa keskittyä. Kukaan ei käy lyömässä karpolaisella kinkulla päähän. Lihat revit itse detaljeista.
Ruohomäki tekee vaativaa musiikkia, mutta se voi vahingossa jäädä myös epämääräiseksi taustahuminaksi. Se on täysin itsestäsi kiinni. Turha minun on enempää sanoa.